"Meillä ei ole paniikkia" – Suomalaiset rauhanturvaajat voivat olosuhteisiin nähden hyvin, Libanonin-suurlähettiläs sanoo
Etelä-Libanonissa YK:n Unifil-rauhanturvaoperaatioon osallistuvat suomalaiset rauhanturvaajat voivat olosuhteisiin nähden hyvin, kertoo Suomen Libanonin-suurlähettiläs Anne Meskanen STT:lle.
Israel kertoi viime yönä aloittaneensa rajatun maahyökkäyksen Etelä-Libanoniin Iranin tukeman äärijärjestö Hizbollahin kohteisiin.
Meskanen kertoo olleensa tänä aamuna yhteydessä suomalaisrauhanturvaajiin, joita on Etelä-Libanonissa 200.
– Heihin ollaan päivittäisessä yhteydessä. He voivat olosuhteisiin nähden hyvin ja heidän keskuudessaan on hyvä henki, Meskanen kertoi tiistaiaamuna puhelimitse.
– Tietenkin on aivan selvää, että tämä nykyinen tilanne estää sen, että he eivät voi tehdä sitä työtä, mitä varten he siellä ovat.
Suomen Beirutin-suurlähetystön henkilökunta voi Meskasen mukaan hyvin. Työntekijöitä on yhteensä kymmenen, mihin lukeutuvat myös paikalta palkatut.
– Meillä ei ole mitään paniikkia. Mieliala on ihan hyvä, ja täällä työt jatkuvat entiseen malliin, Meskanen sanoo.
Suomen edustusto ja Suomesta lähetetyn henkilökunnan asunnot sijaitsevat Itä-Beirutissa Achrafiehin kaupunginosassa, jossa on Meskasen mukaan ollut tiistain vastaisen yön ja aamun aikana rauhallista.
Israelin asevoimat on viime yönä tehnyt jälleen iskuja Beirutin eteläpuolella sijaitsevaan Dahiehin esikaupunkiin, mutta Meskanen kertoo, ettei hän Achrafiehissa kuullut kyseisiä iskuja. Viime perjantain iskut Dahiehiin sen sijaan kuuluivat selvästi Achrafiehiin asti.
Rauhanturvaajien lisäksi Libanonissa on Meskasen mukaan ollut viimeisen vuoden ajan noin 60 matkustusilmoituksen tehnyttä suomalaista, mihin lukeutuu myös lähetystön henkilökunta sekä YK:n palveluksessa olevat suomalaiset.
Viimeisen kahden viikon sisällä osa näistä suomalaisista on lähtenyt Libanonista, ja osa on lähdössä, Meskanen kertoo.
Suomalaisiin oltiin suurlähettilään mukaan yhteydessä viimeksi perjantaina, ja Meskanen kertoo heidän olleen kunnossa. Lähetystöstä annettiin suomalaisille vinkkejä lentolippujen hankkimisesta sekä muista yhteyksistä esimerkiksi Kyprokselle.
– Mitään paniikkia heidän keskuudessaan ei ollut, Meskanen sanoo.
Moni kansainvälinen lentoyhtiö on viime viikkoina keskeyttänyt liikenteensä Libanoniin. Meskasen mukaan Libanonin kansallinen lentoyhtiö Middle East Airlines lentää edelleen Beirutiin, mutta lentolippuja on tällä hetkellä erittäin vaikeaa saada.
Meskasen tietojen mukaan mikään EU-maa ei toistaiseksi ole evakuoimassa kansalaisiaan Libanonista.
Myös Suomen suurlähetystö jatkaa toistaiseksi maassa tilanteen seurantaa ja analysointia.
– Olemme yhteydessä pohjoismaisiin ja EU-kollegoihin sekä tietenkin myös Helsingin päättäjiin, Meskanen kertoo.