Marin vastaa Viron pääministerille: Lentämisen lisäksi myös muu työmatkaliikenne ollaan avaamassa – esitys valmistellaan hallitukselle ensi viikoksi

Kallas Helsingin Sanomissa: Suomessa työskentelevien virolaisten päästävä tapaamaan perhettään.
Koronarajoitukset

Pääministeri Sanna Marin (sd.) vastaa Viron pääministeri Kaja Kallakselle, että tautitilanteen helpottaessa molemmissa maissa voidaan sisärajaliikenteen rajoituksia purkaa asteittain. Hänen mukaansa sisäministeriö valmistelee ensi viikoksi hallituksen neuvoteltavaksi esityksen, miten työmatkustusta laivoilla ja maarajojen kautta voisi avata terveysturvallisesti.

Marinin mukaan lentoliikenne työmatkoilla avattiin ensimmäisenä, koska siinä matkustajamäärät ovat rajattuja ja siten se tarjosi mahdollisuuden kokeilla testaustoiminnan laajentamista vastaamaan kasvavia matkustajamääriä.

–  Koronapandemia on rajoittanut rajojen yli liikkumista Suomen ja kaikkien rajanaapureidemme välillä, Marinin vastaus alkaa.

STT sai pääministerin vastauksen Marinin esikunnasta.

Viron pääministeri Kaja Kallas vetoaa Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla Mariniin, jotta meriliikenteen matkustusrajoituksia Suomen ja Viron välillä avattaisiin. Kirjoitus julkaistiin perjantaina.

Suomi on tammikuun lopulta alkaen sallinut vain välttämättömän työmatkaliikenteen Schengen-alueelta, mikä on vaikuttanut moniin Virossa asuviin ja Suomessa työskenteleviin virolaisiin. Hallitus päätti viime viikolla jatkaa maahantulon rajoituksia 27. kesäkuuta asti. Suomen ja muiden EU- tai Schengen-maiden välisessä lentoliikenteessä on kuitenkin sallittu työhön liittyvä matkustaminen.

Kallas korostaa kirjoituksessaan, että sekä hän että Marin ovat onnekkaita, ettei heidän tarvitse valita työn tai perheen väliltä.

–  Tammikuun lopulla oli kuitenkin tuhansien virolaisten, joiden perheet ovat Virossa ja työpaikka Suomessa, pakko tehdä tällainen valinta, Kallas kirjoittaa.

Kallas vetoaa myös Euroopassa sovittuihin yhteisiin pelisääntöihin, joiden mukaan rajoitusten on oltava oikealla tavalla suhteutettuja.

–  Se, että Suomessa työskentelevät virolaiset eivät voi ilman työpaikan menettämisen uhkaa matkustaa maasta toiseen, ei ole kohtuullista, ja on lisäksi ristiriidassa EU-sääntöjen kanssa.

Kesäkuun alussa pääministeri Kallas kutsui Suomen suurlähettilään Timo Kantolan puhutteluun ”kohtuuttomista” rajoituksista. Myös Viron ulkoministeri Eva-Maria Liimets on käynyt tällä viikolla kirjeenvaihtoa useiden EU-komisaarien kanssa kohtuuttomina pitämiensä matkustusrajoitusten vuoksi.