Lunta on pohjoisella pallonpuoliskolla aiempaa vähemmän, kertoo tuore tutkimus
Lumen määrä pohjoisella pallonpuoliskolla on viime vuosikymmenten aikana vähentynyt, käy ilmi Ilmatieteen laitoksen tutkijan Kerttu Koukin väitöstutkimuksesta.
Tutkimuksen mukaan lumen sulamiskausi keväällä on aikaistunut. Lumipeitteen laajuus ja kokonaismassa taas ovat pienentyneet.
Muutoksissa on kuitenkin paljon alueellista vaihtelua. Sulamiskausi on aikaistunut ja lumipeitteen laajuus pienentynyt enemmän Euraasian mantereella kuin Pohjois-Amerikassa.
Lumen massa sen sijaan on pienentynyt enemmän Pohjois-Amerikassa, kun taas esimerkiksi Siperiassa on alueita, joilla lumen massa on viime vuosikymmeninä kasvanut. Tulokset myös osoittavat, että kielteiset muutokset ovat voimakkaimmillaan myöhään keväällä.
Tutkimuksessa selvitettiin lumipeitteen muutoksia vuodesta 1982 alkaen.
Pohjoisen pallonpuoliskon lumipeite on merkittävä osa maapallon ilmastojärjestelmää, koska se heijastaa suuren osan saapuvasta auringonsäteilystä. Siten muutokset lumipeitteessä vaikuttavat myös maapallon energiatasapainoon ja ilmastoon.
Kausilumipeite on myös tärkeä osa veden kiertokulkua korkeilla leveysasteilla ja vuoristoisilla alueilla.
Siksi on tutkimuksen mukaan tärkeää ymmärtää, miten lumipeite on muuttunut ja miten se tulevaisuudessa muuttuu.
Tutkimuksen perusteella esimerkiksi ilmastomalleja on kuitenkin vielä kehitettävä, jotta lumipeite pystytään kuvaamaan niissä mahdollisimman tarkasti. Ilmastomalleilla kuvataan ilmastojärjestelmää matemaattisten yhtälöiden avulla.
Tutkimus osoitti, että ilmastomalleilla on edelleen vaikeuksia kuvata lumipeitettä tarkasti. Mallien välillä on suurta vaihtelua, mutta yleisesti ne yliarvioivat lumen määrää.
Tulokset viittaavat tutkimuksen mukaan kuitenkin siihen, että mallit pystyvät simuloimaan lumipeitteen muutoksia ilmastossa oikein, vaikka lumen määrä olisikin epätarkasti kuvattu.