Liki sata miljoonaa lisää äärimmäisessä köyhyydessä vuonna 2020 – alle 1,6 eurolla päivässä sinnittelee joka kymmenes ihminen

Köyhyys

Liki sata miljoonaa ihmistä lisää putosi äärimmäiseen köyhyyteen vuonna 2020, laski Maailmanpankki. Pankin mukaan äärimmäisen köyhiä oli viime vuonna 97 miljoonaa enemmän kuin vuotta aiemmin.

Vaikeimmin köyhien määrä lisääntyi globaalisti ensi kertaa kahteen vuosikymmeneen. Negatiivisen käänteen keskeinen syy oli se, että koronapandemia on aiheuttanut myös talousvaikutuksia.

Maailmanpankki oli pelännyt äärimmäisen köyhyyden lisääntyvän koronavuonna vieläkin enemmän kuin sen laskelma nyt osoittaa.

Äärimmäisen köyhäksi lasketaan ihminen, joka joutuu elämään alle 1,6 eurolla päivässä.

Maailmanpankin mukaan äärimmäisen köyhiä oli viime vuonna yhteensä noin 730 miljoonaa. Tähän ryhmään kuuluu liki joka kymmenes, sillä planeetan väestön kokonaismäärä oli vuonna 2020 runsaat 7,8 miljardia.