Liina Tiusanen keskustan puoluevaltuuston puheenjohtajaksi – “Keskellä oleminen on ehkä vaikeinta, mutta se on kaikkein hienointa“

Keskustan puoluevaltuusto

Keskustan puoluevaltuusto on valinnut uudeksi puheenjohtajakseen Liina Tiusasen.

Tiusanen voitti äänestyksessä vastaehdokkaansa Mirja Vehkaperän äänin 67–57.

Ehdokaspuheessaan Tiusanen kertoi haluavansa vahvistaa puoluevaltuuston painoarvoa ja vaikutusvaltaa.

– Tarvitaan uusia tapoja toimia ja hyviä menetelmiä käydä keskustelua.

Puoluevaltuuston varapuheenjohtajan toiminut Tiusanen kokee, että hänellä ajantasainen kuva puoluelimen toiminnasta ja kehitystarpeista.

– Viime vuosina on otettu askelia oikeaan suuntaan, nyt voitaisiin ottaa iso harppaus.

– Me tunnemme keskustan pulssin, puoluevaltuusto voi olla sydän, jonka kautta veri jälleen kulkee tässä kansanliikkeessä, Tiusanen kuvaili.

Monipaikkaista arkea Järvenpäässä, Kangasniemellä ja Muhoksella elävä 29-vuotias Tiusanen haluaa kehittää poliittista kulttuuria siihen suuntaan, että vaikeatkin asiat otetaan rohkeasti esille.

– Keskellä oleminen on ehkä kaikkein vaikeinta, mutta se on kaikkein hienointa.

Voittopuheessaan Tiusanen kiitti Vehkaperää rakentavista ajatuksista puoluevaltuuston toiminnan kehittämiseksi.

Tiusasen mukaan puoluedemokratia vaatii luottamuksen lujittamista.

Tuoreen puheenjohtajan mukaan tehtävää piisaa esimerkiksi kuntavaaliehdokkaiden rekrytoimisessa.