Koronaeristys vei perheiltä voimat – osa iloitsi yhdessäolosta
Väestöliiton keskiviikkona julkistaman tutkimuksen mukaan, korona-arki etätöineen ja -kouluineen jakoi perheet kahteen kategoriaan.
Osassa nautittiin lisääntyneestä yhteisestä ajasta, koettin elämän rauhoittuneen sekä vanhempien ja lasten välisten suhteiden parantuneen.

Yli puolet vanhemmista kertoi kuitenkin kokeneensa uupumusta yrittäessään selvitä yhtä aikaa omista töistään, lasten koulukäynnin ohjaamisesta ja kotona olleiden päiväkoti-ikäisten lasten varhaiskasvatuksesta.
Voimien vähyys vaivasi erityisesti niitä perheitä, joissa oli alle 10-vuotiaita lapsia.