Kolme nuorta kuoli ja yksi loukkaantui vakavasti onnettomuudessa Savonlinnassa: "Todennäköisin syy ylinopeus ja auton hallinnan menetys"
Kolme nuorta on kuollut ja yksi loukkaantunut vakavasti onnettomuudessa Savonlinnassa Rantasalmentiellä, kertoo Itä-Suomen poliisilaitos.
Neljän nuoren seurue oli liikkeellä henkilöautolla, joka ajautui ajoratojen keskikaistan kivetykseen, ja siitä edelleen ajokaistojen väliselle alueelle oikea kylki edellä. Auto törmäsi opastinpylvääseen ja meni törmäyksestä täysin käyttökelvottomaan kuntoon.
Onnettomuudessa kuoli kolme autossa ollutta noin 20-vuotiasta savonlinnalaista, ja yksi on toimitettu vakavasti loukkaantuneena Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.
Onnettomuuden syistä ei komisario Jyrki Koskisen mukaan ole vielä tietoa.
– Todennäköisimmin tilannenopeus on ollut varsin reilu ja auton hallinta on menetetty. Syy selviää kuitenkin vasta myöhemmin, kun olemme saaneet tutkinnat päätökseen.
Poliisi ei tässä vaiheessa epäile, että alkoholilla tai päihteillä olisi ollut osuutta asiaan.
Onnettomuus tapahtui hieman ennen aamukuutta Rantasalmentien ja Brahenkadun risteyksestä itään eli kohti Savonlinnan keskustaa.
Koskisen tiedossa ei lauantaina hieman puolenpäivän jälkeen ollut, oliko loukkaantunut auton kuljettaja vai matkustaja. Hän ei myöskään osannut sanoa, pääsikö loukkaantunut poistumaan autosta itse.
Poliisi ei vielä kerro esimerkiksi uhrien sukupuolia tai tarkempia ikiä.
– Emme ota niihin tässä vaiheessa kantaa. Tämä on pienelle kylälle varsin surullinen ja koskettava tapahtuma, Koskinen sanoi STT:lle.
Onnettomuus tapahtui alueella, jossa nopeusrajoitus on 60 kilometriä tunnissa. Tapahtuma-aikaan satoi Koskisen mukaan runsaasti vettä.
– Kun tien pinta kuivuu, pääsemme tarkemmin katsomaan, löytyykö tiestä mahdollisia jarrutus- tai luisumajälkiä, Koskinen kertoi.
Poliisi on tehnyt paikalla teknistä tutkintaa ja jatkaa tapahtumien kulun selvittämistä. Ainutta onnettomuudessa henkiin jäänyttä ei ole vielä puhutettu.
Pelastuslaitos sai ilmoituksen onnettomuudesta hieman ennen kello kuutta aamulla. Poliisin mukaan onnettomuudella ei ollut silminnäkijöitä.
Valtatie 14 oli onnettomuuden vuoksi suljettu liikenteeltä kello kuuden ja puoli yhdentoista välisen ajan.