Kokoomus ilahtui kansankapitalismia tukevasta "Lex Sipilästä" – "Mitenkäs näin yritysmyönteistä esitystä nyt vasemmistohallitukselta pukkaa"
Hallituksen esitys ”kansankapitalismin” edistämisestä listaamattomissa yrityksissä sai vuolaat kehut myös kokoomusoppositiolta eduskunnan keskiviikon istunnossa.
– Kun esitystä luki, niin tuli olo, että mitenkäs näin yritysmyönteistä esitystä nyt vasemmistohallitukselta pukkaa, mutta sitten itse valtiovarainministeri Vanhanen muistutti, että niin, tämä esityshän onkin jo edellisen hallituksen pitkälle valmistelema, kokoomuksen Timo Heinonen hämmästeli.
Heinonen muistutti, että esitys valmisteltiin viime vaalikaudella hyvin pitkälle pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ja valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) johdolla.
– Ja hyvä, että edes tätä ei ole nyt sitten vedetty romukoppaan, sillä sitoutunut henkilöstö, arvoisa puhemies, on kyllä menestyvän yritystoiminnan tärkeimpiä osatekijöitä.
Uudistuksen myötä työnantajanaan toimivan listaamattoman yhtiön osakkeista syntyisi veronalaista tuloa vain merkintähinnan alittaessa osakkeelle lasketun yhtiön nettovarallisuuteen perustuvan matemaattisen arvon. Ansiotulona verotettavan edun muodostaisi siis matemaattisen arvon alittava merkintähinta.
Valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan lainmuutoksen tavoitteena on helpottaa verotuksen keinoin työntekijöiden osakkaaksi ottamista yritykseen ja siten sitouttaa henkilöstöä yritykseen.
Muutos koskee nimenomaan henkilöstöanteja, ei työsuhdeoptioita.
– Sillä, että tämän pitää koskea henkilöstön enemmistöä, halutaan estää, että tätä käytettäisiin vain yksittäisten henkilöiden, esimerkiksi johdon edustajien, palkitsemisjärjestelmänä, ja se on määritelty, miten tämä matemaattinen arvo lasketaan. Sillä halutaan estää myös se, että tässä pyrittäisiin kiertämään verotusta.
Tilanteissa, joissa henkilö myy henkilöstöannissa merkityn osakkeen myöhemmin, myyntiin sovelletaan Vanhasen mukaan voimassa olevia luovutusvoittoja koskevia säännöksiä. Osakkeiden myynnistä saatu luovutusvoitto on tällöin veronalaista pääomatuloa.
Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Esko Kiviranta (kesk.) katsoi, että tulevaa lakia voidaan perustellusti kutsua Lex Sipiläksi.
– Jo viime hallituskaudella tästä asiasta tehtiin kattava selvitys, ja tämän kauden hallitusohjelmassa sitten sovittiin, että hallitus toteuttaa listaamattomien kasvuyritysten henkilöstön palkitsemista koskevan uuden lainsäädännön viime hallituskaudella valmistelussa olleen mallin pohjalta.
Talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Arto Pirttilahti (kesk.) arvioi, että uutta veroporkkanaa voidaan käyttää myös huippuosaajien houkuttelemiseen Suomeen esim. pelialalle ja startup-yrityksiin.
– Tämä uudistus ei kenties mullista maailmaa, mutta tämä on tärkeä mahdollisuus listaamattomille yrityksille, jotka haluavat hyödyntää osaavan henkilöstön sitoutumista.
Vasemmistoliiton Jussi Saramo näki, että vasemmistoliiton näkökulmasta hallituksen esitys ei ole täysin ongelmaton.
– Etenkin, kun verokohtelu koskisi kaikkia listaamattomia osakeyhtiöitä eikä vain kasvuyrityksiä, kuten hallitusohjelmassa on sovittu, jolloin riski veropohjan vuotamiselle kasvaa.
Jos verovelvollinen muuttaa ulkomaille ennen osakkeiden myyntiä, Suomella ei ole verotusoikeutta myyntivoittoon, Saramo huomautti.
– Esitys onkin sinällään hyväksyttävissä, mutta se vaatisi kyllä nyt ehdottomasti vastapuolelleen myös luonnollisten henkilöiden maastapoistumisveron, jonka selvitys on jäänyt odottamaan jatkotoimia.
Vihreiden Iiris Suomela piti esitystä varsin lupaavana.
– Ensinnäkin rajaus siitä, että annin tulee olla avoin valtaosalle yrityksen työntekijöistä, varmistaa todella sen, että tätä ei käytetä välineenä pelkästään johdon palkitsemiseen vaan että aidosti henkilöstöllä on mahdollisuus omistaa osa siitä yrityksestä, jossa he työskentelevät, Suomela näki.
Vanhanen piti todella hyvänä, että uudistusta valmisteltiin jo edellisellä kaudella, pelkän idean lisäksi.
– Kannattaa arvostaa myös sitä, että asia voidaan viedä päätökseen ja toimeenpanoon. Marinin hallitus on sitoutunut edistämään yrittäjyyttä ja suomalaista työtä. Siellä ohjelmassa on myös vahva kohta kotimaisen omistajuuden edistämisestä, ja tämä on hyvä osa sitä — vaikkakaan tämä ei ole kansallisuuteen sidottu, niin kuin ei tarvitsekaan, eli tämä voi koskea myös ulkomaisia työntekijöitä.
Vanhasen mukaan kyseessä on parhaimmillaan etu sekä yritykselle että työntekijöille. Hän uskoi, että eniten sitä tullaan käyttämään kasvuvaiheessa ja alkuvaiheessa olevissa yrityksissä.
Valtiovarainministeri piti tärkeänä myös sitä, ettei uudistuksessa luoda perusteettomia veroetuja. Hän arvioi, että esitys saa eduskunnassa laajan kannatuksen.