Kiovaan palanneet nuoret aikuiset tapaavat ystäviä ja nauttivat keväästä – "Elämä ei ole pysähtynyt, mutta se on hidastunut"
Kiovan keskustassa Maidanin aukiolla tiesulut ja sotilaat muistuttavat sodasta. Mutta kun niille kääntää selkänsä, sodan saattaa hetkeksi unohtaa. Ihmiset kulkevat asioillaan, tapaavat toisiaan ja istuvat auringossa.
Kolmekymppiset kiovalaiset kaverukset Volodymyr Borysenko, Vladislav Didenko ja Viktor Krasnohorskyi tapaavat aukiolla. Kaikki kolme lähtivät Venäjän hyökkäyksen jälkeen pois Kiovasta, mutta tulivat melko pian takaisin. Nyt he ovat matkalla Didenkon luokse grillaamaan.
Ravitsemusterapeuttina työskentelevä Borysenko sanoo yrittävänsä olla huolehtimatta sodasta, koska ei halua ahdistua.
– Elämä ei ole pysähtynyt, mutta se on hidastunut. Me odotamme.
Hän ei usko, että ihmiset esimerkiksi Suomessa voivat täysin ymmärtää heitä.
– Katsot uutisia ja olet peloissasi ja vihainen. Sinä muutut. Paljon. Minä ja ystäväni olemme muuttuneet.
Musiikki- ja mainosvideoita työkseen tekevä Didenko kertoo olleensa Butshassa ja Irpinissä auttamassa paikallisia ihmisiä, vieneensä muiden vapaaehtoisten kanssa vanhuksille ruokaa ja raivanneensa tuhoja.
– Minä olen vihainen, hän sanoo.
Kaikki kolme uskovat vahvasti Ukrainan voittoon. IT-alalla työskentelevä Krasnohorskyi uskoo, että se tapahtuu vuoden loppuun mennessä.
– Luotan armeijaamme ja siihen, että se vapauttaa miehitetyt alueet ja voittaa Venäjän.
Didenko sanoo, että itsenäisyyden säilyttämisen lisäksi voittamisessa on kyse elämänlaadusta Ukrainassa.
– Jos Venäjä voittaa, meistä tulee Venäjä ja elämästä tulee huonompaa.
Kävelymatkan päässä Maidanilta, Ukrainan historiallisen museon kupeessa olevassa puistossa tuomet ja magnoliat ovat puhjenneet kukkaan. Anna Kovtunenko, 26, ja Andriy Kuktenko, 26, ovat päiväkävelyllä.
– On hyvä ilma. Olen todella iloinen, että ihmiset pystyvät rauhoittumaan tänä vaikeana aikana. Se on tärkeää mielenterveydelle ja selviytymiselle. Et voi olla koko ajan valppaana, Kuktenko sanoo.
Myös hän ja Kovtunenko olivat vapaaehtoisina Irpinissä. He siivosivat siellä tuhkaa ja tiiliä.
– Kamalaa, mitä muuta voin sanoa.
Vapaaehtoistyön ohella Kuktenko kertoo jatkaneensa työtään verkkosivujen suunnittelijana.
– Olen lahjoittanut rahaa organisaatioille, jotka varustavat armeijaa. Olen ilmoittautunut itsekin armeijaan, ja odotan, jos minut kutsutaan palvelukseen.
Kiovan pohjoisosassa Obolonissa Nataly Rudnitskaya ja Tetiana Tarasova ovat matkalla tyhjentämään Rudnitskayan äidin jääkaappia. Äiti lähti kotoaan kaksi kuukautta sitten ja on edelleen evakossa.
Rudnitskaya ja Tarasova lähtivät hekin Kiovasta hyökkäyksen ensimmäisenä päivänä. Kämppiksinä asuvat 25-vuotiaat naiset sanovat, että tämä oli jo toinen kerta, kun he pakenivat sotaa. Vuonna 2014 he joutuivat lähtemään Donetskista.
– Olin paremmin valmistautunut tällä kertaa, Rudnitskaya sanoo.
Naiset kertovat ryhtyneensä nopeasti pakkaamaan ja teipanneensa asunnon ikkunat. Aikaisemmasta kokemuksesta huolimatta Venäjän hyökkäys oli shokki, sillä he eivät odottaneet sotaa pääkaupunkiin.
Lastentarhanopettajana työskentelevä Tarasova sanoo, että hän ja hänen kollegansa ovat pitäneet hyökkäyksen ensimmäisestä päivästä lähtien etätunteja lapsille.
– Jotkut lapset katsoivat niitä kellareissa. Yritimme auttaa heitä säilyttämään edes osan normaalista elämästään.
Rudnitskaya kertoo menettäneensä ohjelmointityönsä sodan takia.
Rudnitskaya ja Tarasova olivat ensimmäisen evakkokuukauden Lvivissä, mutta suuren pakolaismäärän takia kaupungista oli vaikea löytää asuntoa. He päättivät lähteä Odessaan, missä he asuivat tuttujen luona pari viikkoa.
Kysyttäessä, miksi juuri Odessaan, he vitsailevat, että donetskilaisten mittakaavassa se on turvallinen paikka.
– Odessakin voi olla vaarallinen, mutta silloin siellä oli hiljaista, Rudnitskaya lisää.
Kaksi viikkoa sitten kaksikko palasi Kiovaan, missä tarkoitus on koettaa jatkaa elämää.
– Olen päättäväinen, että saan elämäni kuntoon ja olen valmis siihen, että elämä muuttuu ja pitää sopeutua, Tarasova sanoo.
Rudnitskaya taas toteaa olevansa apaattinen ja hermostunut.
– Pelkään, että sota jatkuu. Sukulaiseni ovat edelleen Itä-Ukrainassa.
