Kiina lisää painetta: Taiwanin haltuunotto "lähempänä kuin koskaan"
Kiina on ottanut historiallisen askeleen kohti Taiwanin liittämistä itseensä, kuvaillaan Pekingin hallinnosta.
– Olemme lähempänä kuin koskaan aiemmin. Ja olemme yhä luottavaisempia ja kyvykkäämpiä toteuttamaan yhdistymisen, tiedottaja Ma Xiaoguang totesi keskiviikkona mediatapaamisessa.
Ma kommentoi Kiinan suhtautumista Taiwaniin vain muutamia päiviä sen jälkeen, kun Kiinan kommunistinen puolue olisi myöntänyt Xi Jinpingille kolmannen kauden maan johdossa.
Xi on toistuvasti vakuuttanut, että saarivaltion liittäminen Kiinan yhteyteen on Pekingin aikomuksena.
Uutistoimisto Bloombergin mukaan Ma vastasi lukuisiin median kysymyksiin, jotka koskivat Xi’n kongressissa pitämään avajaispuhetta.
Xi totesi, että ”historian pyörät pyörivät Kiinan yhdistymistä kohden”. Taiwanin liittäminen manner-Kiinaan on Xi’n mukaan välttämättömyys.
Taiwanin ulkoministerin Joseph Wu’n mukaan Ma’n puheet voi tulkita osoituksena Kiinan halusta lisätä diplomaattista painetta Taiwania kohtaan.
Tuoreessa raportissaan Taiwanin parlamentille Wu arvioi, että Kiina pyrkii etäännyttämään Taipein liittolaiset yhteistyöstä Taiwanin kanssa.
Kiina pitää Taiwania merentakaisena maakuntanaan, joten se ei salli diplomaattisia suhteita samaan aikaan sekä Taiwanin että Kiinan kanssa.
Peking onkin onnistunut maanittelemaan maita leiriinsä lupaamalla muun muassa talousapua.
Houkuts on suuri, sillä nykyisin vain 14 maata ylläpitää diplomaattisia suhteita Taiwaniin. Ne ovat pääasiassa Tyynenmeren, latinalaiset Amerikan ja Karibian kehittyviä maita.