Keskustavaikuttaja: Jussi Halla-aho peri Paavo Väyrysen roolin
Pitkän linjan keskustavaikuttaja Timo Laaninen arvioi, että perussuomalaisten ehdokas Jussi Halla-aho peri presidentinvaaleissa roolin, joka keskustan ehdokkaalla Paavo Väyrysellä oli vuosien 1994 ja 2012 vaaleissa.
Halla-aho jäi presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella kolmanneksi, kun kokoomuksen Alexander Stubb ja vihreiden tukema Pekka Haavisto pääsivät vaalien toiselle kierrokselle.
– Moni äänestäjä halusi estää Halla-ahon pääsyn toiselle kierrokselle ja äänesti siksi Haavistoa siinä missä Elisabeth Rehn pudotti Väyrysen vuonna 1994 ja Haavisto vuonna 2012, Laaninen kirjoittaa Facebookissa.
Hän kuitenkin myöntää, että Halla-ahon suoritus oli ”erittäin kova”.
– Perussuomalaiset kykenivät nyt ensimmäistä kertaa realisoimaan yleiskannatuksensa myös presidentinvaaleissa, hän toteaa.
Laaninen heittää kuitenkin hieman piikkiä median suuntaan. Hänen mukaansa media ja asiantuntijat loivat vaalien alusviikolle käsikirjoituksen, jonka mukaan vaalit olivat kolmen kauppa eli toiselle kierrokselle pääsystä kilpailivat Stubb, Haavisto ja Halla-aho.
– Vaalituloksen perusteella käsikirjoituksessa oli virhe. Vaaleissa oli kolmen kerroksen väkeä. Stubb ja Haavisto saivat molemmat yli 25 prosenttia. Toisessa kerroksessa olivat Halla-aho 19 ja [Olli] Rehn 15,3 prosentin kannatuksella. Kolmanteen kerrokseen jäivät muut ehdokkaat alle viiden prosentin kannatuksella, Laaninen kirjoittaa.
Hän huomauttaa, että Halla-aho putosi toiselta kierrokselta lähes seitsemän prosenttiyksikön erolla Haavistoon, kun taas Halla-ahon ja Rehnin ero oli vain 3,7 prosenttiyksikköä. Rehn oli vaaleissa kansanliikkeen ja keskustan ehdokkaana.
– Tuloksen perusteella kyse ei siis ollut kolmen kaupasta, vaan olisi ollut perustellumpaa puhua neljän kärkiehdokkaan kamppailusta loppuun asti.
Lisätty 30.1. klo 13.01 tieto, että OIli Rehn oli presidentinvaaleissa keskustan ja kansanliikkeen ehdokkaana.