Keskustan puoluejohto vetäytyi Nuuksioon suunnittelemaan tulevaa – kuvassa huomion vei eräs pieni yksityiskohta

Keskusta

Keskustan puoluejohto vetäytyi torstaina Nuuksion kansallispuistoon Uudellemaalle.

Vuorokauden mittaisen mökkeilyn aikana ohjelmassa oli kuntavaalien suunnittelua ja katsausta poliittiseen tilanteeseen.

– Syksyisissä maisemissa rakennamme yhteistä hyvää – keskustan kuntavaalien kärkiä, kuulostellaan tutkimuksia, valitaan suunta. Ilo näistä ihmisistä ympärillä, keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko kirjoittaa sosiaalisessa mediassa.

Hänen jakamissaan kuvissa ovat Saarikon lisäksi varapuheenjohtajat Petri Honkonen, Markus Lohi ja Riikka Pakarinen, eduskuntaryhmää johtava Antti Kurvinen sekä puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen.

Kuvissa huomio kiinnittyy siihen, ettei Kurvisella ole jaloissaan sukkia, vaikka syksy on jo pitkällä. Paljaat varpaat kirvoittavatkin kommentteja Saarikon statukseen.

– Olen aina epäillyt, että Antti IV K on paljasjalkainen kepulainen, Keskustan Sivistysseuraa vetävä Arttu Karila heittää.

Syksyisissä maisemissa rakennamme yhteistä hyvää – Keskustan kuntavaalien kärkiä, kuulostellaan tutkimuksia, valitaan suunta. Ilo näistä ihmisistä ympärillä!🍀💚#keskusta

Julkaissut Annika Saarikko Perjantaina 30. lokakuuta 2020