Kenen ääni kuuluu keskustassa? – teltta torilla ei riitä, jos puolue haluaa saada yhteyden ihmisiin
Kuopiolainen Antti Kivelä vaikuttaa keskustassa lähes tulkoon joka tasolla.
Kivelä johtaa puoluevaltuustoa ja sitä kautta hänellä on pääsy myös puoluehallituksen ja työvaliokunnan kokouksiin.
Puoluejohtoon kuuluva Kivelä kokee, että puoluehallituksella ja etenkään puoluevaltuustolla ei ole ollut suurta ohjaavaa vaikutusta suhteessa puolueen tekemään politiikkaan.
– Edellisen hallituksen jäljiltä Suomi oli niin hirveässä kunnossa, että puolueen ylimmältä johdolta on mennyt paljon energiaa asian korjaamiseen. On ollut pakko tehdä ratkaisuja ja niiden on välillä oltava nopeitakin, Kivelä pohtii syitä.
Kivelä toivoisi puoluejohdolta ja ministereiltä selkeitä kysymyksiä ja linjanvetopyyntöjä. Samaan hengenvetoon hän puhuu siitä, miten puolue-elinten jäsenet eivät ole aina tarttuneet heille tarjolla olevaan valtaan.
Puoluevaltuuston eteläpohjalaisen jäsenen Pirjo-Liisa Ketolan mielestä puoluevaltuustolla on valtaa, ainakin periaatteessa.
Kokousten aikapula on ikuisuuskysymys, jonka myös Ketola nostaa esille. Toisena ongelmana nousee esiin ihmisten arjen kiireisyys.
– Kyllä se on aika paljon omasta toiminnasta kiinni, kuinka paljon on tarmoa paneutua asioihin.
Politiikkaa päivätyönsä ohessa tekevillä ei ole samanlaista mahdollisuutta perehtymiseen kuin ammattipoliitikoilla. Ketola kokee, että ne jotka ovat asioiden valmistelun ytimessä, johdattavat pitkälti päätöksentekoa.
Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen on osallistunut puoluehallituksen kokouksiin piirin puheenjohtajana.
Viimeiset pari vuotta hän seurasi kokouksia ministerin erityisavustajana.
– Puoluehallituksessa pitäisi olla aina jotain päätettävää. Se ei voi olla seminaaritilaisuus, jonne tullaan kuulemaan jo tehtyjä linjauksia.
Pirkkalainen haluaa kehittää puoluehallituksen roolia entistä strategisemmaksi, niin että se nykyistä enemmän ennakolta linjaisi puolueen politiikkaa ja toimintaa.
Puoluevaltuuston sisäistä keskustelua taas on kuluneella kaudella pyritty lisäämään rukkaamalla kokouspäivien ohjelmaa ja kokeilemalla erilaisia verkossa toimivia keskustelualustoja.
Puoluehallituksessa pitäisi olla aina jotain päätettävää. Se ei voi olla seminaaritilaisuus.
Puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen
Puolueet ovat läpi vuosikymmenten kehittyneet suhteessa yhteiskunnallisiin muutoksiin.
Keskustan juuret ovat maaseudulla, ajassa jolloin puolueet edustivat selkeästi tiettyjä kansanosia. Kannatus on edelleen erityisen vahvaa monissa maaseutukunnissa, mutta keskustasta on tullut yhä selkeämmin yleispuolue.
1980-luvun taitteessa puolueiden jäsenmäärät lähtivät laskuun ja liikkuvien äänestäjien määrän kasvu oli yleiseurooppalainen trendi. Samalla puolueiden ja edustuksellisen demokratian instituutioiden oikeutus käyttää valtaa on heikentynyt.
Puolueista on myös tullut aiempaa johtajavetoisempia ja puolue-elinten valta ja merkitys on heikentynyt.
– Puolue-aktivismin heikentyminen, median muutos, puolueiden muutos yksityisrahoitteisista järjestöistä julkisrahoitteiseksi yleisiksi ongelmanratkaisuorganisaatioiksi, politiikan kansainvälistyminen ja ylipäätään politiikan monimutkaistuminen, tutkija Vesa Koskimaa Åbo Akademista luettelee kehityksen syitä.
Tutkijan mukaan puolue-elimiä oleellisempia ovat politiikan kansallisella ylätasolla toimivat verkostot, kuten puolueen puheenjohtajisto, eduskuntaryhmän puheenjohtajisto ja erityisavustajat.
Koskimaa on havainnut omassa tutkimuksessaan puoluehallituksen roolin selkeän heikkenemisen SDP:ssä ja kokoomuksessa.
Ajatuspaja e2:ta nykyisin johtava Karina Jutila päätyi 2003 valmistuneessa väitöskirjassaan keskustan osalta samansuuntaiseen tulokseen.
Muutoksista huolimatta puolueiden organisaatiorakenne on pysynyt käytännössä samana reilut sata vuotta. Suomalainen puolue otti vuonna 1905 käyttöön kolmiportaisen mallin, jonka silloinen maalaisliitto omaksui muutamaa vuotta myöhemmin.
Puolue-elinten kehittämisen ohessa herää kysymys, kuinka laajasti suhteellisen pieni aktiivijoukko edustaa edes keskustan jäsenten tai laajemmin suomalaisten näkemyksiä.
Keskustaa äänesti vuoden 2015 eduskuntavaaleissa lähes 626 000 ihmistä. Puolueen jäseniä on reilut 100 000. Sotkamon puoluekokouksessa virallisia kokousedustajia oli 2 166.
– 1990-luvun taitteessa alkoi Euroopassa nousta ajatus, että puolueiden jäsenille pitäisi antaa enemmän sananvaltaa puolueen sisäisissä asioissa. Laajalle levinnein ajatus on ollut se, että puoluejohtajien valinnat alettiin alistamaan laajemmille ryhmille, Vesa Koskimaa kertoo.
Koskimaan mielestä puoluejohtajan valinta avoimella jäsenvaalilla on eräänlainen välimallin ratkaisu. Etäisyys puolueen sisäpiiriin takaa puoluejohtajalle sellaisen toimintavapauden, jota tämän hetken poliittinen käytäntö edellyttää. Samalla suora valinta kuitenkin antaa sisäpiirivetoista puoluekokousta vahvemman selkänojan ja vahvistaa yhteyttä puolueen perusjäseniin.
– Suora jäsenvaali kaventaa puolueaktiivien ja puolue-elinten toimintatilaa, eli siinä mielessä se on hyppy edustuksellisesta delegaattimallista suorempaan demokratiaan.
Keskustan säännöt mahdollistavat neuvoa-antavan jäsenäänestyksen järjestämisen, mutta mahdollisuutta on käytetty vain kerran vuonna 2012.
Puolueessa on kokeiltu muita tapoja suoran demokratian lisäämiseksi. Esimerkiksi syksyllä 2017 puolue avasi toistakymmentä avointa työryhmää valmistelemaan poliittisia linjauksia. Hakijoiden määrä oli positiivinen yllätys puolueelle.
Sallamaarit Markkanen valittiin viime syksynä keskustan Pohjois-Savon piirin puheenjohtajaksi.
Uudessa roolissaan hän kokee olevansa kuin ukkosenjohdatin ja muunnin paikallisten ihmisten ja puoluejohdon välillä. Piiriään puoluehallituksessa edustavan Markkasen mielestä puolueen sisäinen keskustelu ei ole tällä hetkellä kestävällä pohjalla.
– Puoluejohdon ja kentän välinen railo on nähtävissä. Siinä riittää valtavasti kurottavaa. Välillä on havaittavissa pelkoa oman mielipiteen esille tuomisessa, jos se poikkeaa esitetystä.
Puolueilta odotetaan ratkaisuja monimutkaisiin kysymyksiin, joihin ei ole yksinkertaisia vastauksia.
Organisaatiokonsultti Jukka-Pekka Heikkilän mielestä ihanne yhtenäisyyden tavoittelusta on vanhentunut. Menestynein puolue ei ole välttämättä se, jonka joukoissa kaikki ovat asioista samaa mieltä.
– Erilaisuus ja erilaiset mielipiteet ovat kuin pelastuslautta. Ne antavat mahdollisuuden reagoida muuttuviin tilanteisiin.
Kun puolueessa elää erilaisia ajatusvirtoja, niistä voidaan myös ammentaa helpommin. Mitä monimutkaisempi asia on, sitä vaikeampi siitä on paaluttaa lopullista kantaa. Kun erilaisuuteen suhtaudutaan voimavarana, se mahdollistaa jatkuvan kehittymisen ja oppimisen.
Piirijohtaja Markkanen on seurannut uuden poliittisen liikkeen, Liike Nytin, ympärillä käytävää keskustelua.
– Liikettä ei pidä ylenkatsoa. Mikä muu porukka pyrkii tuomaan kysymyksiä koko kansan kommentoitavaksi yhtä matalalla kynnyksellä?
Tutkija Koskimaa arvelee, että suoran demokratian keinojen hyödyntämiseen ei olla vielä onnistuttu kunnolla sovittamaan yhteen politiikan realiteettien kanssa. Esimerkiksi hallitusvastuussa olevalla puolueella on rajatummat mahdollisuudet muodostaa linjauksiaan kyselyiden pohjalta.
Tämä voi olla yksi syy kehityksen hitauteen, vaikka teknisiä ratkaisuja on tarjolla runsaasti.
– Ei ole järkevää luoda sellaisia mekanismeja, jotka antavat ihmisille vääränlaisen käsityksen niiden vaikutusvallasta.
Lappeenrantalainen Laura Kaijanen edustaa Karjalan piiriä puoluehallituksessa ja on aktiivinen toimija myös keskustanaisissa.
– Täällä meilläpäin keskusta pääasiallisesti näkyy niin, että on teltta torilla. Entisajan tupailtojen tyyppinen luontainen yhteys ihmisiin puuttuu. Eihän kukaan uskalla tulla juttelemaan, jos olemme huomioliivit päällä ja omaa porukkaa iso lössi. Lähestyttävyyttä pitäisi ajatella uudella tavalla.
Organisaatiokonsultti Heikkilä kiinnittää huomiota myös siihen, miten politiikassa käytetty kieli voi olla esteenä ihmisten osallistumiselle. Syntyy helposti tunne, että omat ajatukset pitäisi osata esittää valistunein sanankääntein.
Heikkilän mukaan ihmisiä ei kannata lähestyä odottaen heiltä yksilöinä valmiita vastauksia. Sen sijaan, että kysytään suoraan kantaa sote-uudistukseen, kannattaisi antaa jokaiselle ensin mahdollisuus liittyä keskusteluun omista kokemuksistaan käsin.
Parhaimmillaan kuulluksi tuleminen herättää kiinnostuksen politiikkaan ja luo yhteyden puolueeseen. Puolueen elinehto on elävä yhteys ihmisiin.
Juttu on ilmestynyt alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 3.8.2018. Lehden voit tilata täältä .