Kärnä selvittäisi onko Oikeutta Eläimille rikollisjärjestö – rinnastaa vastarintaliikkeeseen
Keskustan lappilainen kansanedustaja Mikko Kärnä haluaa Oikeutta Eläimille -yhdistyksen jäsenen lausunnot viranomaisten syyniin.
Oikeutta eläimille -yhdistyksessä toimiva Kristo Muurimaa totesi Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa, että laillisen metsästyksen häirinnän tulisi olisi hyväksyttävää.
Intohimoiseksi metsästäjäksi, kalastajaksi ja erämieheksi tunnustautuvan Kärnän mielestä ajatus metsästyksen häirinnän hyväksymisestä on pöyristyttävä ja haiskahtaa rikolliselta.
– Olen erittäin tyytyväinen, että valmistelemme Suomessa parhaillaan uusnatsistisen Suomen vastarintaliikkeen lakkauttamista. Samassa yhteydessä olisi paikallaan tarkastella myös esimerkiksi Oikeutta Eläimille -järjestön jäsenen lausumia sekä pohtia, onko yhdistys toimintamalliensa nojalla mahdollisesti rikollisjärjestö?
Kärnä myöntää, että Oikeutta Eläimille ei suoraan myönnä osallisuuttaan metsästyksen häirintään, mutta huomauttaa, että viime viikolla aktivistit häiritsivät luvallista susijahtia Rengossa.
– Tällainen toiminta on rikollista. Vakavampaakin on tapahtunut. Esimerkiksi viime kesänä Vantaalla tuhopoltettiin useita busseja turkistarhauksen vastustamisen nimissä. Useita ihmishenkiä oli vaarassa. Viranomaisten olisi syytä selvittää, voidaanko tällä tavoin toimivat järjestöt lakkauttaa kokonaan, Kärnä pohtii.
Mikko Kärnä on eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan varajäsen ja on eduskunnan eräkerhon jäsen.
Oikeutta Eläimille -yhdistys kiistää Kärnän väitteet.