Israel jatkoi Gazan kaupungin piirittämistä – YK: Palestiinalaisten auttamiseen tarvittaisiin yli miljardi dollaria
Israelin maajoukot jatkoivat perjantaina edellispäivänä aloittamaansa Gazan kaupungin piirittämistä. Samaan aikaan alueelle tehtiin myös ilma- ja tykistöiskuja. Armeijan mukaan äärijärjestö Hamasin taistelijoita on piiloutuneina kaupungin alla kulkevassa laajassa tunneliverkostossa.
Samaan aikaan Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken saapui jo toista kertaa Israeliin sen jälkeen kun äärijärjestö Hamas hyökkäsi sinne vajaa kuukausi sitten. Hyökkäyksessä kuoli Israelin viranomaisten mukaan 1 400 ihmistä, suurin osa heistä siviilejä.
Blinken sanoi ennen lähtöään, että hänen tarkoituksenaan on etsiä yhdessä Israelin kanssa konkreettisia keinoja, joilla siviiliuhrien määrää Gazassa voidaan vähentää.
Gazassa Israelin hyökkäyksessä ja ilmaiskuissa kuolleiden määrä nousi perjantaina yli 9 200:n, kertoi Hamasin kontrolloima alueen terveysministeriö. Ministeriön mukaan kuolleista yli 3 800 on lapsia ja runsaat 2 400 naisia.
Lukuja ei ole voitu vahvistaa riippumattomista lähteistä.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoi torstaina kampanjatapahtumassa kannattavansa humanitaarista taukoa taisteluihin. Yhdysvallat ei ole ollut halukas kannattamaan täyttä tulitaukoa, koska katsoo sen hyödyttävän ennen kaikkea Hamasia.
Israel aloitti lisäksi perjantaina Israelissa työskennelleiden Gazan palestiinalaisten palauttamisen Gazaan, kertoivat rajaviranomaiset. Viranomaisten mukaan tuhansia työntekijöitä on palautettu.
Uutistoimisto AFP:n perjantaina aamulla kuvaamasta videomateriaalista näkyy, miten työläisryhmiä saapuu Israelin ja Gazan kaistan eteläosan väliselle Karem Abu Salemin rajanylityspaikalle, jota normaalisti käytetään vain tavaraliikenteeseen.
Israelin viranomaiset kertoivat jo torstaina, että kaikki Hamasin lokakuisen hyökkäyksen alkaessa Israelissa olleet ja sinne jääneet gazalaiset palautetaan Gazan kaistalle.
Lausunnossa ei kerrottu tarkemmin, kuinka monta ihmistä Gazaan palautetaan. Israelin puolustusministeriön alaisen COGAT-viraston mukaan noin 18 500 gazalaisella oli työlupa Israelin puolella ennen Hamasin hyökkäystä.
Israel kertoi katkaisevansa nyt kaikki maan kontaktit Gazaan.
YK vetosi perjantaina kansainväliseen yhteisöön, jotta Gazan ja Länsirannan ihmisten auttamiseen saataisiin varoja. YK:n humanitaarisen avun toimiston (OCHA) mukaan noin 2,7 miljoonan ihmisen auttamiseen tarvittaisiin rahaa noin 1,2 miljardia dollaria.
Avun tarve on kasvanut erittäin nopeasti. Vielä viime kuun puolivälissä YK:n avustusvetoomuksen suuruus oli alle 300 miljoonaa dollaria.
– Kykymme helpottaa palestiinalaisten kärsimyksiä riippuu riittävästä rahoituksesta: turvallisesta ja jatkuvasta pääsystä avun luo riippumatta siitä, missä ihmiset ovat, riittävästä humanitaarisen avun virrasta ja – ennen kaikkea – polttoaineesta, toimiston lausunnossa sanottiin.