Israel ja Libanon jatkavat neuvotteluitaan tänään – USA:n mukaan ensimmäinen päivä sujui myönteisesti
Israelin ja Libanonin väliset neuvottelut jatkuvat suunnitellusti perjantaina Washingtonissa Yhdysvalloissa. Maat palasivat neuvottelupöytään torstaina.
Yhdysvaltain ulkoministeriön edustaja kertoi torstaina, että neuvotteluiden ensimmäinen päivä sujui ”tehokkaasti ja myönteisesti”. Virkamiehen mukaan perjantain keskustelujen jälkeen voidaan toivottavasti kertoa enemmän niiden sisällöstä.
Yhdysvaltain välittämissä neuvotteluissa Israelia ja Libanonia edustivat maiden suurlähettiläät.
Maat keskustelivat edellisen kerran viime kuun loppupuolella. Neuvotteluiden päätteeksi sovittiin kolmen viikon jatkosta aselevolle, jonka on nyt määrä päättyä sunnuntaina.
Israelin ja äärijärjestö Hizbollahin välisessä sodassa on ollut kaikkiaan noin kuukauden ajan voimassa aselepo.
Vielä viime kuussa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi kutsuvansa seuraavaksi Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun ja Libanonin presidentin Joseph Aounin huippukokoukseen. Huippukokousta ei ole kuulunut, sillä etenkin Israel on rikkonut aselepoa jatkuvasti.
Sekä Israel että libanonilainen äärijärjestö Hizbollah jatkoivat iskujaan myös neuvottelujen alla.
Libanon tuli vedetyksi mukaan sotaan Lähi-idässä sen jälkeen, kun Hizbollah aloitti iskut Israeliin Iranin tueksi maaliskuun alussa. Israel on vastannut laajoilla iskuilla Libanoniin sekä maahyökkäyksellä maan eteläosiin.
Libanonin terveysministeriön mukaan maassa on Lähi-idän sodan alkamisen jälkeen kuollut yli 2 800 ihmistä, joista 200 oli lapsia.