IL: Keskusta esittää kokoontumisten rajaamista enintään viiteen ihmiseen – puolueessa on keskusteltu vielä tiukemmistakin rajoituksista
Keskusta aikoo esittää hallituksessa, että koronaviruksen torjumiseksi säädetty kokoontumisrajoitus tiukentuu kymmenestä viiteen ihmiseen.
Asiasta kirjoittaa Iltalehti, jolle asian vahvistavat useat keskustalaiset puoluelähteet.
Vastaisuudessa sallittuja olisivat enintään viiden ihmisen kokoontumiset. Sitä suuremmat väenkokoukset voisivat johtaa sakkoihin.
– Hallituksen on annettava ihmisille psykologinen viesti, että koronarajoitukset täytyy ottaa tosissaan. Rajoitukset ovat pitkälti psykologiaa. Ihmiset eivät noudata pelkkä suosituksia, keskustalähde perustelee puolueen kantaa.
Myös keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen otti asian puheeksi keskiviikkoillan Ylen A-studiossa.
– Meillä on nyt kymmenen henkeä se, mitä saa olla kokoontumisessa väkeä. Pitäisikö sitä ylärajaa vielä laskea pienemmäksi. Se voisi olla sellainen uusi rajoitus, jota kannattaisi harkita asiantuntijoiden arvioiden pohjalta, Kurvinen sanoi.
Iltalehden mukaan keskustassa on keskusteltu vielä tiukemmistakin rajoituksista eli kokoontumisten rajoittamisesta kahteen ihmiseen.
Tässä vaiheessa puolue on kuitenkin esittämässä rajausta viiteen ihmiseen.
Muut puolueet ovat suhtautuneet nihkeästi keskustan haluihin kiristää kokoontumisrajoituksia. Mitään ei siis ole valmistelussa, Iltalehti kirjoittaa.
Keskustan eduskuntaryhmä olisi Antti Kurvisen mukaan toivonut, että keskiviikkona päättynyttä Uudenmaan rajoitusta olisi varotoimena voitu jatkaa.
Hän kuitenkin sanoi, että asiantuntijoiden ja oikeuskanslerin arvio ei jättänyt asiassa harkintaa.