"Idän Gibraltarin" luhistuminen järkytti brittejä 80 vuotta sitten – suomalaisässien ylistämistä Brewster-hävittäjistä ei ollut Singaporen suojaksi
”Valloittamattomiksi” hehkutetut linnakkeet tai puolustuslinjat eivät aina tositoimissa ole osoittautuneet maineensa veroisiksi.
”Idän Gibraltariksi” kutsuttu Singapore siirtyi japanilaisen miehitysvallan alle tasan 80 vuotta sitten, kun saarta puolustaneet kenraaliluutnantti Arthur Percivalin brittijoukot antautuivat.
Singaporen ja sen linnoitusten odotettiin kestävän mahdollista piiritystä vähintään 180 päivää, mutta 130 000 miehen brittiarmeijaa tuntuvasti pienempi japanilaisjoukko otti sen haltuunsa viikossa.
Taistelu Singaporesta sai alkunsa jo joulukuussa 1941 heti Japanin 7. joulukuuta Pearl Harboriin tekemän iskun jälkeen. Japanilaisjoukot nousivat maihin Malaijalla ja Thaimaahan saapuneet japanilaiset lentokoneet tekivät ensimmäisen ilmaiskun Singaporea vastaan 8. joulukuuta.
Jo 10. joulukuuta britit kokivat karmaisevan menetyksen, kun japanilaiskoneet upottivat merellä Singaporen tueksi saapuneet taistelulaiva Prince of Walesin ja taisteluristeilijä Repulsen.
Erityisesti kirpaisi vielä uuden, vaikkakin tulikasteensa jo saaneen Prince of Walesin menetys. Saman vuoden toukokuussa alus oli osallistunut vielä osin keskeneräisenä Tanskansalmen meritaisteluun, jossa saksalainen taistelulaiva Bismarck upotti aikansa suurimman sotalaivan, brittiläisen taisteluristeilijä Hoodin.
Japanilaiset saavuttivat nopeasti myös ilmaherruuden. Brittiläiset, uusiseelantilaiset ja australialaiset pilotit joutuivat puolustamaan aluetta amerikkalaisilla Brewster Buffalo -hävittäjillä.
Muun muassa heikosta nousukyvystä arvostellut koneet oli todettu ”kelpaamattomiksi käyttöön Euroopassa”, vaikka suomalaiset hävittäjälentäjät tekivät niillä jatkosodan alussa hurjaa jälkeä.
Brewstereillä saatiin silti Malaijan sotatoimien aikana ammuttua alas ainakin 20 japanilaiskonetta. Uusiseelantilainen pilotti Noel Sharp pudotti tammikuussa koneellaan 1942 kolme japanilaishävittäjää, joukossa maineikas Mitsubishi A6M ”Zero”.

Japanilaiset pääsivät etenemään Malaijalla melko helposti ja lopulta Percivalin oli tunnustettava tappionsa niemimaalla. Yöllä 30.–31. tammikuuta brittijoukot määrättiin vetäytymään Singaporen saarelle.
Singaporeen hyökkääviin japanilaisjoukkoihin kuului noin 35 000 miestä, mutta Percival oli arvioinut määräksi 150 000 miestä ja 300 panssarivaunua. Britit luulivat näin olevansa alakynnessä, vaikka Singaporen brittijoukot saivat vahvistuksina vielä 20 000 miestä.
Elämää Singaporessa pyrittiin jatkamaan normaalisti uhasta huolimatta. Maineikkaalla Raffles-hotellilla järjestettiin edelleen päivätansseja, vaikka suurin osa kaupungin rakennuksista raunioitui japanilaisten ilmapommituksissa.
Percival odotti japanilaisten maihinnousua saaren koillisrannikolle, mutta todellisuudessa japanilaiskenraali Tomoyuki Yamashita kaavaili sitä Singaporen luoteisosaan.
Singaporen luoteisosan puolustus oli annettu australialaiselle 8. divisioonalle. Alueella oli puroja ja mangrovevesakkoja, jotka tekivät puolustuksen suunnittelun hankalaksi. Puutetta oli myös piikkilangasta ja miinoista.
Japanilaisten maihinnousu alkoi saaren luoteisosassa yöllä 8.–9. helmikuuta. Sektorin 3 000 australialaista puolustajaa aiheuttivat ensin konekivääreillään hyökkääjille huomattavia tappioita. Pian japanilaisten maihinnousseet 16 pataljoonaa vyöryivät kuitenkin puolustajien yli.
Australialaisten puolustajien hajalle lyödyt joukot vetäytyivät Jurongjoen varren puolustusasemiin Singaporen saaren keskiosiin. Percivalin laatimat puolustussuunnitelmat kaatuivat sekasorron levitessä, vaikka brittijoukkojen tietämättä japanilaistenkin tarvikkeet olivat vähissä ja joukkoja oli suhteellisen vähän. Koko kaupunki oli japanilaisten tykkitulen kantaman sisällä 13. helmikuuta.
Britannian pääministeri Winston Churchill lähetti Percivalille sähkeenä määräyksen taistelemisesta loppuun saakka. Percivalin alaiset painostivat häntä kuitenkin antautumaan, jotta turhalta verenvuodatukselta vältyttäisiin.
15. helmikuuta Percival tapasi japanilaisia komentaneen Yamashitan antautumisen ehdoista keskustellakseen. Yamashita vaati ehdotonta antautumista, johon Percival lopulta taipui. Japanilaiset nostivat Japanin nousevan auringon lipun Singaporen korkeimpaan rakennukseen Cathaylle ja brittivalta saarella oli päättynyt.

Briteille Singaporen kukistuminen oli nöyryyttävä katastrofi, ja Australiassa menetys koettiin erityisenä uhkana. Maan parhaat divisioonat olivat Lähi-idässä ja maa oli nyt muuten suojaton.
Pidemmällä aikavälillä Singaporen pitäminen olisi luultavasti ollut joka tapauksessa mahdotonta. puolustus lienee ollut joka tapauksessa mahdotonta vihollisen hallitessa meri- ja ilmatilaa. Saaren miljoona siviiliä olisivat nopeasti alkaneet kärsiä nälänhädästä.
Japanilaisten miehityshallinto Singaporessa oli julma ja sen aikaa kesti kolme ja puoli vuotta. Japanin joukot antautuivat vasta atomipommien pudottua Hiroshimaan ja Nagasakiin 15. elokuuta 1945.
Singaporen antautuminen oli Britannian armeijan nöyryyttävin tappio koko toisessa maailmansodassa. Percivalia on syytetty tappiosta ja häntä on arvosteltu komentajana mielikuvituksettomaksi ja sopimattomaksi tehtäviinsä.
Toisaalta kovan onnen brittikenraalin niskaankaan tuskin voi kaataa kaikkea, sillä hänen aloitteensa Malaijan ja Singaporen puolustuksen vahvistamiseksi ennen sotaa oli ylemmän johdon taholta torjuttu.
