Tutkimus: Näin moni yli 80-vuotias autoilee yhä
Iäkkäät ovat aktiivisia auton käyttäjiä, osoittaa Traficomin tuore tutkimus. Kaikista 80 vuotta täyttäneistä miehistä ajokortti oli viime vuonna yhä 65 prosentilla ja naisista 22 prosentilla.
Yli puolet seurantatutkimukseen vastanneista yli 65-vuotiaista teki henkilöautomatkoja päivittäin tai lähes päivittäin. Kukin vastaaja ajoi viimeisen vuoden aikana keskimäärin noin 7 020 kilometriä.
Noin kaksi kolmasosaa vastaajista kertoi käyttäneensä ajossaan vähintään yhtä avustavaa järjestelmää, joista yleisimmin ilmoitettiin navigaattori ja luistonestojärjestelmä.
Seurantatutkimuksen perusjoukkona ovat kaikki 65 vuotta täyttäneet vähintään B-luokan ajokortin haltijat. Tutkimukseen poimitaan satunnaisesti sama määrä jokaisesta viiden vuoden porrastuksella muodostetusta ikäryhmästä.
Tutkimukseen vastasi yhteensä 1 481 henkilöä, jolloin vastausasteeksi muodostui 53 prosenttia.
Vuoden aikana kokonaan ilman vahinkoja ja rikkeitä oli selvinnyt 84 prosenttia vastaajista.
Ennakkotietojen mukaan viime vuonna liikenteessä menehtyi 52 vähintään 65-vuotiasta henkilöä, joista puolet autoissa matkustajina tai kuljettajina. Iäkkäiden mieskuljettajien kuolemat moottoriajoneuvoilla liikuttaessa erottuvat tilastoista.