Hybridiosaamiskeskuksen verkostojohtaja ei osoita syyttävää sormea Venäjän suuntaan – keksii kyllä syitä Suomen ja Viron häirinnälle
Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen verkostojohtaja Jukka Savolainen ei halunnut keskiviikkona nimetä Venäjää Suomen ja Viron välisen kaasuputken ja tietoliikennekaapelin vaurioittajaksi, sillä näyttöä asiasta ei vielä ollut ja tiedot paikalta olivat osin ristiriitaisia.
– Jos siitä huolimatta halutaan arvioida Venäjän mahdollisia intressejä, joita se saavuttaisi teettämällä tällaisen vaurion, niin niitä pystyy kyllä kuvittelemaan, Savolainen sanoi.
Ensimmäisenä Savolaiselle tulee mieleen huomion vieminen pois Ukrainasta. Mahdollisena motiivina hän näkee myös energiaepävarmuuden lisäämisen Suomessa ja Virossa, mutta varautumisen ansiosta kummallekaan maalle ei nyt nähdystä vauriosta ole merkittävää haittaa.
Hän nostaa esiin myös mahdollisen pilottiprojektin, jossa testataan uutta tihutyömenetelmää.
– En ole kuullut aiemmin siitä, että kaasuputki olisi vaurioitunut esimerkiksi laivan ankkurista. Tässä on siis mahdollisesti tehty testi.
Suomen ja Viron välisiä putkia arvokkaampi kohde tällaiselle menetelmälle Venäjän näkökulmasta voisi Savolaisen mukaan olla Pohjanmerellä sijaitseva merenalaisten putkien verkosto, joka vie kaasua Norjasta Britanniaan, Ranskaan, Belgiaan ja Saksaan.
Savolaisen mukaan epäillyn sabotaasin motiivina voi olla myös varoituksen antaminen Suomelle. Venäjä saattaisi myös Savolaisen mukaan haluta provosoida Suomea harkitsemattomiin vastatekoihin, joita voitaisiin käyttää hyväksi Venäjän propagandassa.
Mutta onko kenelläkään muulla taholla Venäjän lisäksi sekä keinot että motivaatio vaurioittaa Suomen ja Viron välisiä putkia ja kaapeleita?
– Vastaan tähän vähän sarkasmilla: jos asian selvittäminen venyy, saamme kyllä kuulla tällaisia teorioita. Nord Streamista mediaan päätyi isolla näkyvyydellä yksi teoria, että sen on katkaissut Yhdysvallat, toinen, että sen on katkaissut ukrainalaiset ja lisäksi Venäjän väite, että sen katkaisivat anglosaksit, Savolainen sanoo.