Hollywood-näyttelijä Val Kilmer on kuollut
Hollywood-näyttelijä Val Kilmer on kuollut 65-vuotiaana, kertoo yhdysvaltalaislehti New York Times.
Näyttelijän tytär kertoi lehdelle Kilmerin kuolleen tiistaina keuhkokuumeeseen. Vuonna 2014 Kilmerillä todettiin kurkkusyöpä, mutta tyttären mukaan hän parantui syövästään.
Kilmerin tunnetuimpia roolisuorituksia olivat muun muassa rocklegenda Jim Morrison elämäkertaelokuvassa The Doors (1991) sekä Tom ”Iceman” Kazansky toimintaelokuvassa Top Gun (1986).
Kilmer näytteli myös nimikkoroolia vuoden 1995 elokuvassa Batman Forever. Samana vuonna hän näytteli Hollywoodin isompia tähtiä vilisevässä Heat-toimintaklassikossa.
Yhdysvaltain Los Angelesissa 1950-luvun viimeisenä päivänä syntynyt Kilmer nähtiin ensi kertaa valkokankaalla vuoden 1984 crazykomediassa Top Secret. Kilmer näytteli vakoilijaparodian pääosassa Itä-Saksaan matkaavaa rocktähti Nick Riversiä.
Kilmerin viimeiseksi elokuvaksi jäi vuonna 2022 ilmestynyt Top Gunin jatko-osa Top Gun: Maverick, jossa hän uusi roolinsa Icemanina.