HS julkaisi Rydmanin rasistisia yksityisviestejä vuodelta 2016 – ministeri harkitsee oikeustoimia
Helsingin Sanomat on julkaissut nykyisen elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps.) vuonna 2016 lähettämiä rasistista kieltä sisältäviä yksityisviestejä, joita Rydman lähetti silloiselle seurustelukumppanilleen.
Rydman oli viestien lähettämishetkellä 30-vuotias kokoomuksen kansanedustaja, perustuslakivaliokunnan ja hallintovaliokunnan jäsen, Helsingin kaupunginvaltuutettu ja toimi useissa muissa luottamustehtävissä.
HS on julkaissut esimerkiksi viestejä, joissa Rydman keskustelee seurustelukumppaninsa kanssa kukkapenkin istutuksista. Rydmanin silloinen seurustelukumppani kirjoittaa HS:n julkaiseman viestin mukaan, että hän haluaisi säilyttää osan kieloistaan kukkapenkissä.
Rydman sanoo, että ei suosittele tätä, koska kielo ”leviää holtittomasti rikkaruohon lailla ja syrjäyttää tieltään muut”.
– Mutta kun se kielonpentele on tälle tontille kerran tuotu, niin sitähän löytyy kaikkialta, kun se leviää ja lisääntyy kuin somali, Rydman kirjoittaa.
Lisäksi HS on julkaissut muun muassa viestejä, joissa seurustelukumppani kirjoittaa ilahtuneensa Belgiaa koskevasta uutisesta, jonka mukaan työnantaja saattaa saada oikeuden kieltää muslimeja käyttämästä päähuivia työpaikalla.
Rydman kirjoittaa, että hän kieltäisi mieluummin huiveja käyttävät ihmiset kuin ne huivit.
Eräässä viestissään Rydman pohtii ruskean silmienvärinsä periytyvyyttä.
– Vaikka lisääntyisin pikimustan Nigerian neekerin kanssa, niin lapsella olisi silti 26% chanssi saada vihreät silmät, hän kirjoittaa.
Rydman ei suostunut kommentoimaan viestejä HS:lle. STT:lle Rydman vastasi tekstiviestillä.
– Kyseisen jutun kirjoittajaa epäillään jo valmiiksi minuun kohdistuvasta törkeästä kunnianloukkauksesta. Niin epäillään myös hänen jutussa mainittua lähdettään. Poliisi on tiedottanut, että asia on etenemässä syyteharkintaan, Rydman kirjoittaa.
Rydman kertoo harkitsevansa, johtaako myös uusin HS-juttu oikeustoimiin.
HS:n mukaan Rydman ja jutussa mainittu seurustelukumppani erosivat riitaisissa merkeissä noin vuoden seurustelun jälkeen.
Viestit HS:lle näyttänyt Rydmanin entinen seurustelukumppani on yksi niistä, jotka kertoivat HS:n kesällä 2022 julkaisemassa jutussa siitä, että useat nuoret naiset ovat kokeneet Rydmanin käytöksen ahdistavana. Rydman on tehnyt jutusta tutkintapyynnön ja poliisilla on asiasta käynnissä esitutkinta. Aiemmin tässä kuussa poliisi kertoi, että asia on siirtymässä syyteharkintaan.
Tapauksessa rikosnimikkeinä on törkeä kunnianloukkaus ja yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen.
STT ja STT:tä uutistuotannossaan käyttävä Suomenmaa uutisoi Rydmanin viesteistä niiden yhteiskunnallisen merkittävyyden takia.