Hallituksen päätöksen seuraus: Halvimpien vuokra-asuntojen hinnat noussevat, kertoo Uutissuomalainen
Yleisen asumistuen leikkaukset voivat nostaa edullisempien asuntojen vuokria, kertoo Uutissuomalainen.
OVV Asuntopalvelujen hallituksen puheenjohtaja Petri Roininen arvioi USU:lle, että kymmenettuhannet ihmiset lähtevät muutoksen myötä liikkeelle etsimään edullisempaa vuokra-asuntoa. Yleisen asumistuen leikkaukset tulevat voimaan huhtikuun alusta.
Vuokraturvan toimitusjohtaja Timo Metsola puolestaan arvelee Uutissuomalaiselle, että yleisen asumistuen leikkaukset nostavat halvimpien asuntojen vuokria, koska leikkaukset toteutuvat lyhyessä ajassa ja moni on liikkeellä yhtä aikaa.
Yleisen asumistuen leikkaukset näkyvät vuokra-asunnossa asuville vähitellen tämän vuoden huhtikuun ja ensi vuoden maaliskuun välillä.
– Kohtalaisen suuri joukko etsii edullisempaa asumismuotoa yhden vuoden aikana. Kasvanut kysyntä johtaa siihen, että kysyntäänsä kasvattavien asuntojen vuokrat nousevat, Metsola ennustaa.
Viime vuoden lopussa 386 000 ruokakuntaa sai yleistä asumistukea vuokra-asuntoonsa.