Euroalueen talous kasvoi ennakoitua paremmin, mutta yhden maan yllä leijuu synkempiä pilviä
Euroalueen talous kasvoi huhti–kesäkuussa hieman odotettua enemmän. EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin mukaan alueen bruttokansantuote kasvoi 0,3 prosenttia edelliseen neljännekseen verrattuna. Markkinat olivat odottaneet 0,2 prosentin kasvua.
Euroalueen talouden kasvu oli samansuuruista vuoden alussa.
Saksan talous supistui ennakkotietojen perusteella yllättäen toisella neljänneksellä. Euroopan suurimman talouden Saksan bruttokansantuote laski 0,1 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä, kun vielä alkuvuodesta kasvua oli ollut 0,2 prosenttia.
Sen sijaan Ranskan ja Espanjan taloudet kasvoivat. Ranskan bruttokansantuote kasvoi huhti–kesäkuussa 0,3 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Espanjan talouskasvu oli selvästi sen naapurimaata Ranskaa rivakampaa, 0,8 prosenttia.