Kesälomabudjetit pienentyneet – Näin paljon kotitaloudet ovat nyt valmiita käyttämään rahaa
Suomen kotitaloudet käyttävät tänä kesänä lomaansa keskimäärin runsaat tuhat euroa. Asia käy ilmi Nordean teettämästä Kesälomabudjetti-kyselystä, jonka tulokset julkaistiin keskiviikkona.
Lomaan kuluva summa on kyselyn mukaan pienempi kuin viime vuonna. Silti yleisen kustannustason nousu on vaikuttanut kesälomaan käytettäviin varoihin vähemmän kuin kahtena edellisvuonna.
Liki kaksi kolmasosaa suomalaisista kertoi, että heidän kotitaloutensa käyttää kesälomaansa enintään tuhat euroa. Yleisimmin kesälomaan käytettävä summa vaihtelee noin 500 eurosta tuhanteen euroon.
Niukka enemmistö suomalaisista aikoo matkustaa tänä kesänä vain kotimaassa ja kymmenes vain ulkomailla. Sekä koti- että ulkomailla matkustavia on 15 prosenttia vastaajista.
Tärkein kriteeri ulkomailla lomaileville on matkakohteen turvallisuus. Kyselystä niin ikään ilmeni, että noin kolmannes suomalaista ei matkusta kohteisiin, joissa ihmisoikeudet eivät toteudu.
Kantar Finlandin Nordealle toteuttamaan kyselyyn vastasi nettipaneelissa runsas tuhat aikuista suomalaista toukokuun jälkipuoliskolla.