Loistutkijalta varoitus: Tautien määrä kasvussa
Terveys
Ilmastonmuutoksen myötä lämpimien alueiden loisten yleistyminen Suomessa on yhä todennäköisempää, sanoo parasitologi Antti Oksanen Eläinlääkäriliiton tiedotteessa.
Oksasen mukaan Suomessa joudutaan sopeutumaan kasvavaan määrään loistauteja, joita on havaittu ennemmin tropiikissa kuin arktisilla alueilla.
Erilaiset loistaudit voivat levitä ulkomailta tuotavien ja matkoilta palaavien koirien mukana Suomeen. Siksi lemmikkejä kannattaa suojella loistaudeilta lääkityksellä.
– Uudenlaiset loiset voivat vaikuttaa ihmisten ja eläinten terveyteen arvaamattomasti, Oksanen sanoo.
Oksanen kertoo, että koiran ihonalaismatoa on löydetty jo ihmisestäkin Suomessa, ja sitä on tullut myös tuontikoirien mukana maahan.