Hypo: Asuntojen hinnat kasvuun vielä tänä vuonna, selkeä nousu jää ensi vuoteen
Asuntomarkkinoiden hintakehitys taittuu kasvuun koko maassa tänä vuonna, ennustaa asuntolainoittaja Hypo tuoreessa asuntomarkkinakatsauksessaan.
Hypon mukaan hintakäännettä kuitenkin hidastaa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin käynnistämä kauppasota. Asuntojen selvemmän hintojen nousun odotetaankin lykkääntyvän ensi vuoteen.
Tampereella ja Turussa asuntokauppa kasvoi vuoden alussa voimakkaasti vuoden takaiseen verrattuna.
Helsingissä ja Espoossa asuntokauppa on käynyt tänä vuonna huomattavasti Vantaata vilkkaammin.
Tulevaisuudessa maahanmuuttajien tarpeet ohjaavat Hypon mukaan entistä enemmän asuntomarkkinoiden kehitystä erityisesti suurimmissa kaupungeissa. Kaupunkeihin muuttavat maahanmuuttajat tarvitsevat entistä enemmän suurempia perhekoteja. Ennakkotiedot perustuvat Hypon ja konsulttiyhtiö MDI:n vielä julkaisemattomaan tutkimukseen.