Eduskunnassa virisi vakava huoli länsiyhteistyöstä – "emme palaa harmaalle vyöhykkeelle"

Eduskunta

Oppositiopuolue kokoomuksen riveistä hämmästeltiin keskiviikkona eduskunnassa, miksi valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa ei alleviivata Suomen roolia osana läntistä turvallisuusyhteisöä.

– Ulkoministeri (Pekka) Haavisto, miksi selonteossa ei enää todeta Suomen olevan osa läntistä turvallisuusyhteisöä, kuten edellisessä selonteossa, vaan tyydytään toteamaan Suomen olevan osa eurooppalaista viitekehystä, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen tivasi.

Jaana Pelkonen pohti kokoomuksen ryhmäpuheessa samaa. Hän totesi, että Nato-jäsenyys lisäisi Suomen turvallisuutta.

– Siitä huolimatta, ettei Suomi ole Naton jäsen, on Suomi EU-jäsenyytensä myötä integroitunut osaksi läntistä arvo- ja turvallisuusyhteisöä.

– Suomi on erottamaton osa läntistä turvallisuusyhteisöä ja tätä olisi pitänyt tuoda vahvemmin esille sekä selonteossa että ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä. Tämän suhteen ei saa jäädä epäselvyyksiä. Emme palaa harmaalle vyöhykkeelle. 

SDP:n Kimmo Kiljunen hämmästeli kokoomuslaisten huolia, joiden mukaan Suomi olisi lipeämässä läntisestä yhteistyöstä.

– Emmekö ole Euroopan unionin jäsenvaltio? Euroopan unioni yleensä lasketaan osaksi läntistä yhteistyötä.

Ulkoministeri Haavisto ei allekirjoittanut väitettä linjamuutoksesta.

– Selonteossa on hyvin tarkasti eroteltu länsiyhteistyön muotoja.

Haaviston mukaan selonteossa on tällä kertaa käsitelty erikseen yhteistyötä muun muassa Yhdysvaltain, Britannian ja Naton kanssa.