Berliinin muuri murtui, mutta kahtiajaon siemen jäi itämään

Tasan 30 vuotta sitten alkoi uusi vapaa aikakausi, mutta kaikki ei mennyt ihan nappiin
Historia

Aika lailla tarkalleen 30 vuotta sitten maailma koki jotain, mitä se ei ollut osannut ennakoida: Berliinin muuri murtui täysin rauhanomaisesti ja kylmä sota päättyi.

Tapausta on luonnehdittu uuden aikakauden aluksi ja sitä se olikin, sanoo Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtaja Tuomas Forsberg.

Kylmän sodan aikana maailma oli tuntunut pysähtyneeltä, mutta nyt se oli yhtäkkiä mahdollisuuksia täynnä. Vapauden, liberalismin ja demokratian voittokulkua ei tuntunut enää estävän mikään. Euroopan maiden yhdentyminenkin sai uutta puhtia ja talouden globalisoituminen kiihtyi.

Täysin ihanteellinen ja yksinkertainen tilanne ei kuitenkaan ollut, Forsberg huomauttaa.

Maailma oli heti kylmän sodan päättymisen jälkeen epäselvässä tilanteessa, kun enää ei ollut kahta selkeää blokkia, jotka määräävät tahdin.

Yhdysvallatkaan ei heti ottanut selkeää johtajan roolia, toisin kuin usein väitetään, Forsberg näkee.

Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa hallitsi muutaman vuoden ajan passiivinen vaihe. Yhdysvallat näytti heikolta, kun se vetäytyi sisällissotaa käyvästä Somaliasta vuonna 1993 eikä halunnut puuttua Ruandan kansanmurhaan 1994.

– Vasta Jugoslavian hajoamissodat päättivät tämän kauden, kun Nato tuli sotaan mukaan, Forsberg sanoo.

Yhdysvalloissa käytiin myös tiukkaa sisäistä vääntöä siitä, pitäisikö sotilasliitto Natoa avata uudestaan itsenäistyneille itäeurooppalaisille maille.

Aloite Natoon liittymisestä tuli sekin Euroopasta, Tsekin presidentiltä Václav Havelilta. Tsekki, Puola ja Unkari liittyivät Pohjois-Atlantin sotilasliittoon vuonna 1999.

Kylmän sodan jälkeisessä maailmanpolitiikassa kylvettiin myös ne siemenet, joiden seurauksia maailma potee nyt.

Forsbergin mukaan lännessä siirryttiin liian nopeasti arvojen vastakkaisuuden korostamisesta arvojen ykseyden vaatimukseen.

Venäjällä oli vaikeuksia sopeutua siihen. Lännen johtajat eivät kuitenkaan kyenneet tarjoamaan idän jättiläiselle sellaisia vaihtoehtoja, joihin se olisi voinut tarttua.

Tilannetta vain hankaloitti Neuvostoliiton entisten alusmaiden siirtyminen Naton jäseniksi sen jälkeen, kun Yhdysvallat oli sisäisen väännön jälkeen päätynyt uusien jäsenmaiden vastaanoton kannalle.

Liberalismin ja globalisaation voittokulku ei tuonut pelkkää hyvää myöskään Euroopan sisällä. Saksojen yhdistyminen oli ennakoitua vaikeampi prosessi. Työpaikkoja alkoi kadota Kiinaan. Monien mahdollisuuksien maailmassa ihmiset eivät enää tienneet, minne he kuuluvat.

– Lännessä ei osattu huomioita identiteettipolitiikkaa tarpeeksi.

Kylmän sodan paluusta on puhuttu paljon etenkin Venäjän suorittaman Krimin valtauksen jälkeen. Epäluulot, eripurat ja kyynisyys hallitsevat taas suurvaltapolitiikkaa.

Syyriassa ja Turkissa käydään konflikteja, joissa suurvallat eivät ole täysin osapuolia, mutta ovat silti siinä mukana.

Forsbergin mukaan vertaus kylmään sotaan on ymmärrettävä. Tilanteessa on paljon samaa. Puheet kaksinapaisen maailman paluusta ovat hänen mukaansa kuitenkin liioiteltuja.

Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen vastakkainasettelu jakoi aikanaan maailman kahteen leiriin hyvin syvältä. Jako koski niin arvomaailmaa, talousjärjestelmää kuin yhteiskuntaihannettakin. Kaikessa kilpailtiin urheilusta kulttuuriin. Ydinsodan uhka oli koko ajan päällä.

– Sellaiseen jakautumiseen on vielä hyvin paljon matkaa, enkä usko, että sellaiseen kovin helpolla mennään.