Andersson: Ihmiset ovat kertoneet haluavansa estää Halla-ahon pääsyn toiselle kierrokselle
Vasemmistoliiton presidenttiehdokas Li Andersson arvelee, että moni vasemmistoliiton kannattaja on tyytyväinen siihen, että vihreiden tukema valitsijayhdistyksen ehdokas Pekka Haavisto on voittamassa perussuomalaisten Jussi Halla-ahon.
– Olen saanut paljon palautteita ihmisiltä, jotka ihan rehellisesti ja suoraan ovat kertoneet, että ovat äänestäneet sen mukaan, että haluavat estää Jussi Halla-ahon pääsyn toiselle kierrokselle, Andersson kertoi tulosillassa.
Andersson arvioi, ettei toiselle kierrokselle etenevien Haaviston ja kokoomuksen Alexander Stubbin välillä ole suuria turvallisuuspoliittisia linjaeroja.
– Ajattelen, että toisella kierroksella on tärkeää, että ehdokkaat myös tuovat eroja esille, jotta kaikki tietävät, mitä äänestävät.
Ylen ennusteen mukaan Andersson olisi saamassa noin viisi prosenttia äänistä. Anderssonin mukaan hänellä ei ollut prosenttimääräistä tulostavoitetta.
– Enemmänkin nähtiin, että meillä oli tärkeä sisällöllinen rooli näissä vaaleissa.
Andersson sanoi kokevansa, että on puolustanut varsin yksin esimerkiksi ihmisoikeuksia ja ollut keskeisessä roolissa muun muassa nostamassa Gazan siviilien tilannetta esiin.