Yhä useampi korkeakoulutettu vailla töitä
Työttömien korkeakoulutettujen määrä on noussut yhä nopeammin, selviää perjantaina julkaistusta Akava Works -työttömyys- ja lomautuskatsauksesta. Sen mukaan viime vuoden lopussa oli työttömänä yli 52 000 korkeakoulutettua.
Myös korkeakoulutettujen pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut, samoin vastavalmistuneiden korkeakoulutettujen työttömyys.
– Merkkejä työttömyyden taittumisesta laskuun ei ole valitettavasti näköpiirissä sen enempää korkeakoulutetuilla kuin muillakaan koulutustasoilla. Työttömyys kohoaa todennäköisesti lisää talven ja kevään aikana, sanoo Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen tiedotteessa.
Akava esittää, että työttömille sallittaisiin nykyistä laajemmin opiskeleminen työttömyyden aikana. Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren huomauttaa, että kun työtön pystyy laajentamaan osaamistaan, työllistyminen on helpompaa ja työuran jatkuminen saadaan turvattua.