Hus: Neljä kymmenestä teho-osastolla hoidetusta koronapotilaasta ei ollut palannut työhön tai harrastukseen kolme kuukautta kotiutumisen jälkeen

Korona

Moni koronan vuoksi tehohoidossa olleesta joutuu luopumaan jostain aiemmin elämäänsä kuuluneesta. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) koronapotilaiden seurantatutkimuksessa tehohoidossa olleista yli puolet selvisi arjestaan hyvin tai melko hyvin ilman apua kolme kuukautta sairaalasta kotiutumisen jälkeen, mutta vajaa puolet oli joutunut luopumaan jostain itselleen tärkeästä harrastuksesta tai ei ollut kyennyt palaamaan töihin.

– Aika moni on joutunut muuttamaan elämäänsä, kertoo Meilahden teho-osaston osastonylilääkäri Johanna Hästbacka Husista.

Vähintään kohtalaisen avun tarpeessa oli kuitenkin vain neljä prosenttia.

Husissa viime vuoden kesällä alkaneen seurantatutkimuksen ensimmäinen tutkimusartikkeli on hyväksytty julkaistavaksi ja muita artikkeleja viimeistellään parhaillaan.

Tehohoidossa olleiden ryhmässä oli noin 70 ihmistä ja vuodeosastohoidossa, vain kotona sairastaneissa sekä kontrolliryhmässä kussakin noin 50 ihmistä. Tutkimuksessa oli mukana viime vuonna koronan ensimmäisen ja toisen aallon aikana sairastuneita.

Suurin haaste tavalliseen elämään palaamisessa on Hästbackan mukaan yleinen fyysinen heikkous.

– Siinä kolmen kuukauden kohdalla potilaat sanoivat, että ihan käveleminen piti opetella uudestaan ja mennä pieniä matkoja kerrallaan, Hästbacka kertoo.

Hänen mukaansa tehohoitojakson aikana moni potilas menettää runsaasti lihasmassaa, minkä vuoksi paino voi pudota jopa kymmenen prosenttia. Syynä on sekä koronaviruksen aiheuttama tulehdus että tehohoidon rasitus.

Tutkimuksessa mukana olleista tehohoitoon joutuneista koronapotilaista kaksi kolmasosaa oli ollut töissä ennen sairastumistaan. Heistä kuusi kymmenestä oli palannut töihin, kun kotiutumisesta oli kolme kuukautta. Noin kolme kymmenestä oli sairaslomalla, loput kategoriassa jotain muuta.

– Jos neljä kymmenestä ei ole palannut aikaisempaan työhönsä, niin onhan se aika iso osa, varsinkin kun ajatellaan, että nykyisin työelämä ei kuitenkaan ole ehkä kovin monella fyysisesti kauhean vaativaa, Hästbacka sanoo.

Pieni osa toipui nopeastikin. Kolmen kuukauden jälkeen yli kymmenes tehohoidossa olleista oli oman arvionsa mukaan palannut täysin normaaliin entiseen elämäänsä.

Kolmen kuukauden kohdalla elettiin vielä selkeästi toipilasaikaa, koska kolmen ja kuuden kuukauden välillä tapahtui selkeää korjaantumista. Hästbackan mukaan olisi mielenkiintoista tarkastella tilannetta vaikkapa vuoden päästä.

Laajan kiinalaistutkimuksen mukaan näyttää siltä, että oireet vähenivät selkeästi vielä puolen vuoden jälkeen.

– Ennen sairastumista töissä olleista 88 prosenttia palasi töihin vuoden kuluessa, kertoo Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) aikuisten teho-osaston ylilääkäri Mika Valtonen.

Valtonen kertoo, että on osoitettu, että vakavana sairastettu tauti lisää pitkäkestoisen koronataudin riskiä. Hänen mukaansa Suomessa tauti määritellään pitkittyneeksi postakuutiksi koronataudiksi, kun oireet ovat kestäneet yli kolme viikkoa ja pitkäksi covid-19-taudiksi, kun oireet jatkuvat yli kolme kuukautta sairastumisen jälkeen. Suomessa on aiemmin arvioitu, että noin 10–40 prosenttia koronaviruksen saaneista sairastuisi pitkäkestoiseen tautiin.

Hiljattain julkaistun, 40 tutkimukseen pohjautuvan yhdysvaltalaisen tutkimuskatsauksen perusteella pitkäkestoisesti sairastui kuitenkin jopa yli puolet koronan vuoksi sairaalahoitoon joutuneista.

Koronan vuoksi teho-osastolle joutuvat ovat Johanna Hästbackan mukaan keskimäärin nuorempia ja heillä on vähemmän perussairauksia verrattuna muista syistä tehohoidossa oleviin. Teho-osastolle joutuneiden koronapotilaiden keski-ikä koko epidemian ajalta on 57 vuotta.

Nuorempien ikäryhmien osuus tehohoidossa olevista koronapotilaista on kasvanut, Valtonen kertoo. Syyskuun jälkeen Tyksissä teholla hoidetuista koronapotilaista 88 prosenttia on ollut rokottamattomia, ja nuorissa ikäryhmissä rokottamattomia on enemmän.

Nuoremmat ja parempikuntoiset kestävät tehohoitoa paremmin, minkä vuoksi on vaikeaa verrata suoraan koronapotilaiden ja muiden potilaiden tilannetta kotiutumisvaiheessa.

Valtosen mukaan koronapotilaiden keskimääräinen aika teho-osastolla on 11 vuorokautta, kun muilla se on kolme vuorokautta.

– Meillä on useita potilaita, jotka ovat täällä viikkoja, Valtonen kertoo.

Tällöin esimerkiksi tehohoidon aiheuttama lihasheikkous kehittyy aivan toiseen pisteeseen kuin muutaman päivän aikana.

Hästbackan mukaan vielä ei ole juurikaan käsitelty tehohoitoon liittyvää henkistä kuormaa. Fyysisen heikkouden, hengitysvaikeuksien ja uupumuksen lisäksi tehohoidossa olleilla koronapotilailla korostuvat henkinen uupumus ja ahdistuneisuus.

– Moni on ensimmäistä kertaa elämässään tilanteessa, jossa on kuolemanvaarassa ja joutuu kohtaamaan oman haavoittuvaisuutensa, Hästbacka kertoo.

Etenkin nuorelle ihmiselle, joka on tottunut huolehtimaan omista asioistaan, teholle toisten avun varaan joutuminen voi olla aika järisyttävä kokemus.

Hästbackan mukaan yksi syy tutkimukseen oli sen havaitseminen, mitä ongelmia potilailla ilmenee hengityskoneesta irrottamisen jälkeen.

– Heillä oli selkeästi harhaisuutta ja villejä painajaisia myös hereillä ollessaan, sanoo Hästbacka.

Sekä Hästbacka että Valtonen kertovat, että tehohoitoon liittyy yleensäkin kognitiivisia ja mielenterveyden ongelmia. Tutkimusten mukaan jopa neljällä viidestä tehohoidossa olleesta on erilaisia psyykkisiä oireita ja fyysistä toimintavajetta 6–12 kuukautta tehohoidon jälkeen.

Tutkimuksessa mukana olleet koronapotilaat kävivät neuropsykologisissa testeissä puoli vuotta kotiin pääsemisen jälkeen ja vastasivat jo sitä ennen erilaisiin kyselyihin.

Alustavien tulosten mukaan tehohoidossa olleet pärjäävät huonommin neuropsykologisissa testeissä verrattuna vuodeosastolla ja pelkästään kotona koronaa sairastaneisiin. Tehohoitoa saaneilla tarkkaavuus oli heikompaa myös silloin, kun iän, sukupuolen ja koulutustason merkitys otettiin huomioon.

Miehillä heikkeni myös toiminnanohjaus. Tutkimuksessa oli myös kontrolliryhmä, joka ei ollut sairastanut koronaa ollenkaan.

Hästbackan mukaan koronapotilaiden kotiutumisessa on jäänyt vähälle huomiolle se seikka, että myös kotona odottava lähiomainen saattaa toipua samasta taudista. Jos yksi perheestä sairastuu koronaan, saavat muutkin sen helposti.

Hästbacka kertoo kuulleensa pysäyttäviä tarinoita tutkimushaastatteluja tehdessään.

– Kotona oleva tukihenkilö oli itsekin juuri kotiutunut sairaalasta, hän kuvailee.

Avun saamista voi vaikeuttaa myös mahdollinen tartuntavaara tai pelko siitä.

Keuhkoihin koronasta voi jäädä jopa pysyviä muutoksia. Joidenkin koronapotilaiden keuhkoihin muodostuu arpikudosta. Hästbackan mukaan vielä ei tiedetä tarkkaan, miksi toisille muodostuu arpikudosta ja toisille ei. Arpeutuneet keuhkot eivät pysty laajentumaan niin joustavasti silloin, kun ihminen hengittää sisään.

– Arpikudos myös verottaa sitä pinta-alaa, joka osallistuu hapen ja hiilidioksidin vaihtamiseen, joka on keuhkojen tärkein tehtävä.

Hästbackan mukaan toipumiseen olisi syytä kiinnittää huomiota. Pelkkä taudista hengissä selviäminen ei riitä.

– Tavoitteenamme on, että potilaat palautuvat mielekkääseen elämään ja toimintakykyyn.

Tehohoitopotilaan toimintakykyä pyritään ylläpitämään jo tehohoitojakson aikana.

– Fysioterapeutit ovat aina vahvasti mukana tehon toiminnassa. Jokaisen potilaan kohdalla arvioidaan, hyötyvätkö he fysioterapiasta juuri sinä päivänä.

Valtosen mukaan koronan jälkioireita olisi hyvä hoitaa ja seurata moniammatillisesti, koska oireet voivat olla niin moninaisia ja selittyä useilla eri mekanismilla. Työhön paluuta tulisi tukea myös työterveyshuollossa.

– Mitään sellaista yhtä tapaa hoitaa asiaa kuntoon ei ole helppo nimetä, Valtonen sanoo.