95-vuotias Elovena-tyttö hylkäsi kansallispuvun – suomalainen brändi lähtee uusiutuneena maailmalle

Talous

Raisio-konsernin omistaman Elovena-brändin ilme uudistuu.

95-vuotias brändi on tähän saakka tunnistettu kansallispukuun pukeutuneesta Suomi-neidosta. Elovena-tyttö vaihtaa nyt kansallispukunsa siniseen mekkoon ja ballerinakenkiin.

Uudistuksella Elovena-brändin visuaalinen ilme päivitetään uusiin innovatiivisiin tuoteryhmiin ja kansainvälisille markkinoille sopivaksi, yritys tiedottaa.

Raision tavoitteena on kasvattaa kansainvälistä kauraliiketoimintaansa.

Raision markkinointijohtaja Mikko Lindqvist kertoo, että kansallisen ikonibrändin uudistusta pohjustettiin kolmella kuluttajatutkimuksella Suomessa ja ulkomailla, muun muassa Puolassa ja Ruotsissa.

– Tutkimuksiin osallistui yli 4 000 kuluttajaa ja uusi Elovena-design sai heiltä hyvät arviot. Kuluttajat kokivat, että Elovena-tyttö sinisessä mekossa viestii vahvasti suomalaisuutta, luotettavuutta, luonnollisuutta ja ajassa elämistä, Lindqvist sanoo tiedotteessa.

Elovena-pakkaukset vaihtuvat uuden ilmeen mukaisiksi asteittain helmikuusta 2020 alkaen.

Raisio on vienyt kauratuotteita ulkomaille jo yli parinkymmenen vuoden ajan Nordic- ja Provena-brändeillä, mutta nyt Elovena on valittu kansainvälisen kauraliiketoiminnan kärkibrändiksi.

Provena-tuotteet muuttuvat Elovena Gluten free -tuotteiksi vuoden 2020 aikana.

– Uskomme, että Elovena-brändin vahva tarina kauran luonnollisesta terveellisyydestä ja suomalaisuudesta kantaa myös ulkomailla. Aloitamme Elovena Gluten free -tuotteiden viennin nykyisiltä markkinoiltamme ja teemme brändiä vähitellen tutuksi muun muassa Ruotsissa, Puolassa ja Venäjällä, sanoo Raision viljapohjaisten brändien kansainvälisestä markkinoinnista vastaava Jennifer Krook.