Työehtoja poljetaan näennäisyrittäjyyden avulla – ruokakuskit ja lehdenjakajat jäävät helposti ilman heille kuuluvia oikeuksia

Pääkirjoitus

Yhä useammat suomalaiset tilaavat ruokaa kuljetettuna luokseen. Koronanvirusepidemian myötä kysyntä on vain kasvanut.

Miksi vaivautua ulos räntäsateeseen, kun lähetti tuo sapuskan suoraan kodin tai työpaikan ovelle muutamassa minuutissa?

Ruoankuljetuspalvelut ovat esimerkkejä alustataloudesta, joka on osa meneillään olevaa työelämän murrosta. Alustoilla tarkoitetaan tietoteknisiä järjestelmiä, joiden välityksellä palveluita tarjotaan.

Käytännössä tämä merkitsee sitä, että esimerkiksi taksikyytejä, ruokakuljetuksia tai siivouspalveluita ostetaan matkapuhelinsovelluksen avulla.

Yhteistä näille palveluille on se, että niiden toteuttajat ovat usein muodollisesti yrittäjän asemassa.

Monet ruoka- ja taksikuskit, siivoojat, lehdenjakajat ja sähköpotkulautojen keräilijät ovat itsenäisiä yrittäjiä, joiden on itse huolehdittava eläkemaksuistaan ja vakuutuksistaan. Jos palkka on kovin pieni, ei tekijällä käytännössä ole varaa maksaa itselleen eläkettä tai ottaa lomaa. Tällöin voidaan puhua jopa riistotyöstä.

Työnantajalle järjestelmä on kätevä. Itsenäisten yrittäjien velvoitteista ei tarvitse huolehtia, eikä heille tarvitse taata työsuhdeturvaa, palkallisista sairaus- tai muista lomista puhumattakaan. 

Jos siivooja murtaa kätensä, voi hänet sysätä syrjään ja ottaa töihin uuden. Jos ruokalähetti alkaa vaatia parempia työoloja tai ylityökorvauksia, hänestä on helppo hankkiutua eroon.

Toki myös työtä tekevällä osapuolella on laaja vapaus valita, kuinka paljon ja milloin töitä tekee.

Monet yritykset toimivat lain harmaalla alueella. Jos työtä tehdään henkilökohtaisesti työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan, pitäisi soveltaa työsopimuslakia, jolloin työntekijä saisi hänelle kuuluvat oikeudet.

Voidaan perustellusti väittää, että esimerkiksi öistä lehtienjakotyötä tehdään tosiasiassa työnantajan johdon ja valvonnan alaisena. ”Freelancer-yrittäjällä” tuskin on kovin paljoa mahdollisuuksia sooloiluun siinä, milloin ja miten lehdet jakaa. Siksi voidaankin puhua näennäisyrittäjyydestä.

Näennäisyrittäjyydelle ei kuitenkaan ole haettu oikeudellisia rajoja. Vain harva sitä tekevä kuuluu ammattiliittoon, eivätkä tyytymättömät halua lähteä käräjöimään omalla kustannuksellaan, vaan vaihtavat mieluummin alaa.

Voidaan puhua jopa riistotyöstä.

On sinänsä hienoa, että työmarkkinoilla on tarjolla erilaisia vaihtoehtoja. Esimerkiksi opiskelijoilla on kova tarve pienille sivubisneksille, joita alustatalouden palvelut voivat tarjota.

Siitä huolimatta on kestämätön tilanne, jos näennäisyrittäjyyden avulla poljetaan työntekijöille kuuluvia oikeuksia. Lain pitäisi olla sama kaikille.

Onkin hyvä, että Sanna Marinin (sd.) hallitus on kiinnostunut asiasta. Hallitusohjelman mukaan hallitus aikoo estää työsopimussuhteen naamioinnin muuksi kuin työsopimukseksi.

Se on oikein. Jos asiakas ei ole valmis maksamaan pitsansa kuljetuksesta kohtuullista hintaa, hänen on parasta tarpoa räntäsateessa aivan itse.