Suomen koronapolitiikkaa ihaillaan Euroopassa, joten meidän kannattaa olla isänmaamme maineen arvoisia

Pääkirjoitus

Suomi on saanut viime päivinä paljon ihailevaa julkisuutta ennätyksellisen alhaisten koronalukujensa ansiosta.

”Eurooppa katsoo kateellisena Suomeen. Tyynesti ja meteliä pitämättä, siltä ainakin näyttää, on pieni skandinaavinen maa saanut viime kuukausina koronapandemian verraten hyvin otteeseensa”, kirjoittaa Saksan suurin yksityinen tv-kanava RTL verkkosivuillaan.

Jutussa todetaan, että ”suomalaiset ovat olleet aivan selvästi menestyksekkäimpiä kamppailussa virusta vastaan”.

Saman sävyisiä juttuja ovat julkaisseet monet suuret eurooppalaiset mediat.

YLEISIMMÄT syyt Suomen menestykseen tiedämme itsekin.

Suomi on Euroopan laidalla, asutus on harvaa, ja tiheästi kansoitettuja suurkaupunkeja ei juuri ole.

Kansanluonteemmekaan ei taida olla erityisen sosiaalinen. Emme harrasta poskisuudelmia. Omassa rauhassa olevia kesämökkejä ja muita kakkosasuntoja on paljon. Liikumme mielellämme omissa oloissamme luonnossa. Kun Suomen digiyhteydet ovat kohtalaisessa kunnossa, etätyöt ovat saaneet suuren suosion.

Tarpeettomia kontakteja on ollut helppo välttää, ja turvavälejä on ollut helppo pitää.

Saksalaismedia RTL: ”Suomalaiset ovat olleet aivan selvästi menestyksekkäimpiä kamppailussa virusta vastaan.”

KAIKKI ei kuitenkaan ole vain maantiedettä, kansanluonnetta ja sattumien summaa. Eurooppalainen media arvostaa myös luottamusta, jota suomalaiset tuntevat asiantuntijoita, viranomaisia ja päätöksentekijöitä kohtaan.

Niinpä vielä nyt, puoli vuotta kestäneen koronapiinan jälkeen, Suomen ratkaisut tuntuvat kansalaisesta yleisesti ottaen oikeilta. Toimet ovat olleet oikea-aikaisia ja riittävän voimakkaita. Myös alue- ja paikallistason viranomaisten ratkaisut on osattu perustella hyvin, ja kansalaiset ovat toimineet annettujen ohjeiden mukaan.

”Tyynesti ja meteliä pitämättä”, kuten saksalaismedia RTL siis kirjoittaa.

Tämä ei tietenkään onnistuisi, jos kansalaiset eivät luottaisi esivaltaansa. Mutta suomalaiset luottavat.

Siksi meillä ei ole näkynyt väkivaltaisia koronamielenosoituksia, ja siksi hallitus ja viranomaiset saavat jatkuvasti hyvät pisteet epidemian hoidosta.

Pientä purnausta tietenkin on. Eihän tässä diktatuurissa eletä. Mutta merkille pantavaa on, että edes oppositio ei ole löytänyt kunnon keinoja hallituksen koronapolitiikan kiistämiseksi, vaikka sen ainoa tehtävä on haastaa hallitusta.

SUOMALAISET ansaitsevat suurimmat kiitokset, sillä hyvistäkään neuvoista ei ole apua, jos niitä ei noudateta. Nyt vain on jaksettava pitää kärsivällisesti sitä kurssia, mitä maailmalla ihaillaan.

Onneksi me olemme kansakunta, joka luottaa tietoon ja osaamiseen, ja jolla on jalat maassa ja talonpoikaisjärki sydämessä.

Sillä linjalla saisimme pysyäkin. Maailmalla on riittämiin esimerkkejä omatekoisista mestareista ja valheellisista väittämistä, joita on tarjottu neuvoiksi koronaepidemiankin hoitoon.

Tosin tulokset puhuvat puolestaan. Ja kyllä ne huomataan, niin kuin näemme. Vaikka toimisimme ”tyynesti ja meteliä pitämättä”.