Keskustan pyöräilytapahtuma polkaistiin käyntiin Lappeenrannassa

Raumalle päädytään tiistaina
Pyörät pyörimään

Keskustan pyörät lähtivät pyörimään perjantaina aurinkoiselta Lappeenrannan kauppatorilta kohti Taipalsaarta.

Lähtijöitä vauhdittamassa ollut keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kurvinen vertaili pitkän matkan pyöräilyä Suomen talouden kuntoon saattamiseen.

– Ensin tuntuu pahalta, mutta kunhan lihakset alkavat toimia, tuntuukin hyvältä.

Kurvinen näki pyöräilyn lähtöhetkessä yhteneväisyyksiä maan talouteen.

– Aurinko kajastelee ja päivä kirkastuu. 

Kauppatorilla lähtijöitä matkaan saattamassa oli myös puoluesihteeri Jouni Ovaska.

Pyöräilijöiden joukossa oli muun muassa Heikki Kivoja Vaalasta ja Turja Turenius Seinäjoelta.

Pyöräilyä harrastavat miehet ajavat koko reitin Raumalle asti. Homma on heille tuttua.

– Tämä on kolmas kerta, kun pyöräilemme koko reitin. Tapahtuma on hyvin järjestetty, huolto pelaa ja ollaan liikkeellä hyvän sanoman puolesta, miehet luettelivat syitä osallistumiseensa.

– Ja eriomainen tilaisuus tavata ihmisiä!

Etelä-Karjalan maisemat olivat miehille lähtöhetkellä vielä kirjoittamaton sivu. Se toi oman mielenkiintonsa perjantain osuutta kohtaan.

Lappeenrannan Joutsenosta oli lähtenyt liikkeelle Pertti Hahl.

– Pyörilen sellaiset 4 000 kilometriä vuodessa. Nyt poljen tämän ensimmäisen osuuden eli Kouvolaan asti. Jos sieltä ei ole huoltokuljetusta takaisin, palaan kotiin pyörineni junalla, Hahl suunnitteli.

Päivän osuuden pitäisi olla ohi illalla kello 18.

Halh kertoi, että häntä kiinnostaa liikkua suuremmalla joukolla.

– Saamme toisistamme voimaa, hän kuvaili.

Myös Karjalan piirin kansanedustaja Ari Torniainen osallistui pyöräilyyn.

Piirin puheenjohtaja Jouni Kemppi toivotti pyöräilijöille hyvää matkaa muistuttamalla siitä, miksi Lappeenranta on valittu lähtöpaikaksi.

Taukopaikoilla puhutaan muun muassa kiertotaloudesta.

– Lappeenranta on edelläkävijä uusiutuvan energian käytössä, Kemppi sanoi.

Pyöräily kulkee reittiä: Lappeenranta – Taipalsaari – Savitaipale – Kouvola – Jaala – Nastola – Lahti – Hollola – Kärkölä – Riihimäki – Loppi – Karkkila – Forssa – Ypäjä – Loimaa – Alastaro – Säkylä – Eura – Lappi – Rauma, jonne pyöräily päättyy tiistaina 16.8.