Keskustan Hakanen: Liberan blogikirjoitus normienpurusta on kyynisyydessään puistattava

Norminpurku

Keskustan kansanedustaja ja eduskuntaryhmänsä maatalouden normienpurusta vastaava Pertti Hakanen kuvailee ajatuspaja Liberan blogissa julkaistua kirjoitusta puistattavaksi.

Kirjoituksessa arvostellaan keskustan tiistaina julkaisemaan normienpurkulistaa puolivillaiseksi.

Hakanen ihmettelee, miten tyrmäävän vastaanoton kokoomusta lähellä oleva Libera on blogissaan antanut esimerkiksi monille suoraan maanviljelijöiltä tulleille viesteille ja hätähuudoille.

– Ihmettelen suuresti, että Liberan mukaan on täysin yhdentekevää purkaa maatalouteen vahvasti vaikuttavaa sääntelyä samalla, kun noin joka viiden suomalainen saa elantonsa elintarvikeketjusta. Maatalous kärsii kaikkein eniten turhasta byrokratiasta.

Hakasen mukaan Liberan kirjoitus on malliesimerkki siitä, kuinka suurten haasteiden edessä toimija muuttuu helposti kyyniseksi.

– Kun näin tapahtuu, ryhdytään sitten katselemaan päivänpolitiikkaa Helsingin norsunluutornista käsin ja pidetään ylimielisesti jokaista taloudellisesti alle miljoonan euron tointa täysin olemattomana.

– Tällaiseen ajatteluun ei missään tapauksessa ole meillä päättäjillä varaa, Hakanen jatkaa.