Tinkimaitoa maatilalta

Eduskunnan keskustelun tasoa on viime vuosina moitittu, eikä aina ihan syyttä.

Onneksi kuitenkin noloimpien latteuksien ja väsyneimpien fraasien viljelemisestä näpäytetään salissa yhä.

Keskustelussa satovahinkokorvauksista kokoomuksen Timo Heinonen limboili iloisesti retorisen riman alta vinoilemalla vihreille, joiden edustaja arveli luulevan, että sähkö tulee pistorasiasta, maito purkista ja leipä uunista.

Heinosen parasta ennen -päiväyksensä jo vuosikymmeniä sitten nähneisiin heittoihin puuttui vasemmistoliiton nakkilalainen duunarikansanedustaja Jari Myllykoski.

– Ja edustaja Heinonen, te taidatte olla eduskunnan ainoa kansanedustaja, joka hakee vielä tinkimaitoa maatilalta. Kyllä se maito todellakin tulee purkista ja sähkö tulee töpselistä. Se on niin kuin nykypäivää. En tiedä, poljetteko kuntopyörällä teillä television käyntiin vai mitä teette, mutta joka tapauksessa kannattaa pohtia, mitä täällä lausuu. Että kyllä se maito oikeasti tulee purkista, Myllykoski opasti.

Apollon Tietäjät Apollon Tietäjät havainnoivat maailmaa pilke silmäkulmassa.