Mika Niemisen lausahdus kiteytti monen ajatukset, kun vuoden 1995 kultaleijonat kokoontuivat taas Tukholmaan
Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue hallitsi arvokilpailukaukaloissa vuosina 1994 ja 1995, jolloin Leijonat saavutti värisuoran: olympiapronssia Lillehammerissa, MM-hopeaa Milanossa ja MM-kultaa Tukholmassa.
– Olen edelleen sitä mieltä, että meillä pitäisi olla kolme kultaa siltä ajalta, hyökkääjä Mika Nieminen täräytti STT:lle.
Niemisen lausahdus sai tukea monilta, kun kultaleijonat kokoontuivat maanantaina Tukholmassa Suomen ensimmäisen miesten maailmanmestaruuden 30-vuotisjuhliin.
– Lillehammerissa pelasimme loistavasti. Milanon kisoissa pelasimme maailman parasta jääkiekkoa, ykkössentteri Saku Koivu paalutti.
Keskushyökkääjävirtuoosi Raimo Helminen on samoilla linjoilla.
– Pelasimme jo aiemmin paremmin, mutta olimme henkisesti ja fyysisesti vahvoja Tukholmassa.
Ruotsalaisvalmentaja Curt Lindström otti Leijonat hyppysiinsä vuonna 1993. Pentti Matikaisen aikana Suomi oli saavuttanut ensimmäiset miesten arvokisamitalinsa, kun Calgaryn olympiahopean 1988 jatkoksi tuli Kanada-cupin pronssi 1991 ja MM-hopea 1992.
Lindström loi apuvalmentaja Hannu Aravirran kanssa ilmapiirin, joka poikkesi aiemmista.
– Aloitin maajoukkueessa 1987 MM-kilpailuissa Wienissä. Ei silloin uskallettu puhua menestyksestä vaan lähdettiin katsomaan viidensiä ja kuudensia sijoja, palasi maalivahti Jarmo Myllys Matikaista edeltäneen Rauno Korven aikaan.
– ”Curre” toi joukkueeseen henkistä vahvuutta. Uskalsimme puhua, että meillä on mahdollisuus saavuttaa mitali.
Koivu on samaa mieltä.
– ”Curre” toi ”Aran” kanssa valmennustyylin, jossa mentiin mahdollisuuksien kautta ja korostettiin vahvuuksia.
Lillehammerissa Suomi hävisi yhden erän. Hyytyminen välierässä Kanadaa vastaan maksoi finaalipaikan. Keväällä MM-kilpailuissa Suomi hävisi vain finaalin rangaistuslaukauskilpailun Kanadalle.
– Milanon jälkeen kesäkuussa maajoukkue oli koolla Vierumäellä. Tähtäin oli heti maailmanmestaruudessa Tukholmassa. Pääkoppaan oli iskostettu, että ei kelpaa mikään muu kuin maailmanmestaruus, Myllys avasi.
Lindström oli mestari viemään pelaajien ajatukset pois kaukalosta. Kevään 1995 purjehdusreissu jäi monien mieleen.
– Täällä tuli räntää, ja oli kylmä tuuli. Sattui kevyt talvipäivä kevään keskelle. Kylmä oli kuin missä, Helminen puhalteli.
– ”Curre” teki joka kisoihin jotain erilaista. Hänellä oli selkeä idea.
Tukholmassa Suomi hävisi avausottelun Tshekille 0–3.
– Ei minulla tullut mieleen epäuskoa. Jos olisimme hävinneet Ruotsille alkusarjan toisen ottelun, tilanne olisi voinut olla toinen. Uskoimme hommaamme, Nieminen alleviivasi.
Koivu oli mietteliäs.
– Tuntui, että miten käykään? Vähän kompuroiden nousimme ja paransimme loppua kohti.
Ruotsi-voiton myötä alkusarja kääntyi oikeaan suuntaan. Suomi murjoi Ranskan puolivälierissä 5–0 ja välierissä Tshekin 3–0.
Yhteiset kokemukset huipentuivat, kun Suomi kukisti MM-finaalissa Ruotsin 4–1.
– Koettelemusten kautta kulta tuli. Vähitellen kävi tuurikin oikeissa kohti. Mutta se ei ole tuuria, että kolmet kisat olimme paras joukkue. Ja saimme yhden kultamitalin, Nieminen ihmetteli.
Samalla päättyi Lindströmin menestysjakso. Joukkue hajosi, eivätkä Lindströmin kolmet seuraavat arvokilpailut tuoneet yhtään mitalia.
– En usko, että maha oli täynnä. Tukholman jälkeen osa lopetti, osa lähti NHL:ään, ja tapahtui iso muutos, Koivu pohdiskeli.
Koivu oli yksi NHL:ään lähteneistä. Maajoukkueeseen hän ja moni muu pääsivät enää satunnaisesti.
– Se oli iso muutos. Ydin oli mukana kaksi vuotta, ja se oli meidän vahvuutemme. Tukholma oli päätepiste kahden vuoden matkalle.