Ovaska: Suomen ulkopoliittinen linja vaatii selkeyttä ja yhtenäisyyttä
Keskustan kansanedustaja Jouni Ovaska kiittää tiedotteessa ulkoministeri Elina Valtosta Suomen liittymisestä vetoomukseen, jossa...
STT:n tiedot: Suomi on ilmoittanut kiinnostuksensa hakea lainaa EU:n yhteisvelkavälineestä
Lähteiden mukaan lopullisia päätöksiä tehdään marraskuun loppuun mennessä
Itä-Suomi on maan lämpimin paikka tänäänkin, 30 asteen ylitykset jatkuvat
Maan itäosa on tänään eilisen tavoin maan lämpimin alue, kertoo Ilmatieteen laitos.
– Pari päivää...
Trump asettaa Intialle 25 prosentin tullit
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoittaa, että Intian tuonnille asetetaan 25 prosentin tullit. Trump...
Ministerin esittämä autojen tulosidonnainen romutuspalkkio tuskin vähentäisi päästöjä, sanoo professori
Sen sijaan pienituloiset voisivat saada vaihdettua autonsa uudempaan. Rahoitusta asialle ei toistaiseksi ole.
Lähes 300 000 ihmistä on evakuoitu Shanghaissa taifuunin tieltä
Shanghain suurkaupungissa Kiinassa on evakuoitu lähes 300 000 ihmistä kaupunkia lähestyvän Co-May-taifuunin tieltä, uutisoi...
Lappeenrannasta löytyi todennäköisesti talvehtineita koloradonkuoriaisia – vaarana kuoriaisen kotiutuminen Suomeen
Karanteenituhoojista on ilmoitettava Ruokavirastoon
Starmer: Britannia tunnustaa Palestiinan valtion, jos Israel ei täytä ehtoja
Israelin on esimerkiksi sitouduttava pitkäaikaiseen rauhanprosessiin, joka johtaa kahden valtion ratkaisuun
Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppaneuvottelut jäivät odottamaan Trumpin päätöstä
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpilla on lopullinen päätösvalta siitä, jatkuuko Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen...
Suomen ja Ukrainan ulkoministerit tapaavat tänään Helsingissä
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) tapaa Ukrainan ulkoministeri Andrii Sybihan tänään Helsingissä. Sybiha vierailee...
Kaupunginjohtajalta luova lehmäehdotus kuntien valtionosuuslaskentaan
Kiuruveden kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen esittää, että kuntien valtionosuusuudistuksessa otetaan huomioon myös konkreettinen ruokaturvan...
Yli puolet sortunut rikkomukseen suurten työkoneiden kanssa
Liikenneturvan kyselyyn vastanneista yli 80 prosenttia tietää, että ohituskielto koskee myös hitaiden ajoneuvojen...
”Riippuu siitä, mihin nesteeseen puhelin on pudonnut” – puhelinvahingot yleistyvät kesällä
Matkapuhelimen ”ensiapu” riippuu siitä, mihin nesteeseen puhelin on pudonnut, vakuutusyhtiö LähiTapiola kertoo tiedotteessa.
–...
Kekkosen-Karjalaisen linja voitti, Karjalainen itse hävisi? – ETYK oli myös kotimaan politiikalle jysäys, kielikurssitettu Kekkonen sai uutta energiaa
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin huippukokous toi tasan 50 vuotta sitten Helsinkiin koko joukon...