Vihreiden ilmastoguru vaatii omiltaan tuloksia julistusten sijaan: "Sateenkaarisiltoja ja -suojateitä tärkeämpiä ovat näytöt päätöksistä erilaisten suomalaisten parhaaksi"

Vihreät

Sitran vanhempi neuvonantaja ja vihreiden tamperelainen kaupunginvaltuutettu Oras Tynkkynen vaatii omalta puolueväeltä ryhtiliikettä heikosti menneiden kuntavaalien jälkeen.

Tynkkynen kirjoittaa aiheesta Verde-julkaisun puheenvuorossaan. Tynkkysen mielestä vihreiden ei kannata yrittää taivutella kaikkein ensimmäisenä juuri heitä, jotka suhtautuvat puolueeseen kaikkein nuivimmin.

– Jos vihreät kuitenkin onnistuu tarjoamaan ratkaisuja koko Suomelle ja kaikille ihmisryhmille, silloin se on samalla uskottavampi myös puoluetta lähempänä oleville ja liikkuville äänestäjille, hän toteaa.

Tynkkynen muistuttaa siitä tosiasiasta, että suomalaiset arvostavat julistusten sijaan tuloksia.

– Symbolipolitiikkaa – sateenkaarisiltoja ja -suojateitä – tärkeämpiä ovat näytöt päätöksistä erilaisten suomalaisten parhaaksi, hän napauttaa.

Ex-kansanedustajan mukaan laskin kädessä tarkasteltuna esimerkiksi maaseudulla asuvat suomalaiset eivät välttämättä vaikuta vihreille otollisimmalta kohderyhmältä.

– Silti moni kaupunkilainenkin on kotoisin maalta ja osa haaveilee sinne muuttamisesta. Monella asuu sukua maalla, moni viihtyy maalla lomalla – ja moni yksinkertaisesti välittää myös siitä, että maallakin ihmisillä on hyvä elää, hän toteaa.

Vihreiden ei Tynkkysen mukaan pidä olla kuin heimo, jonka jäsenet kyräilevät muiden heimojen jäseniä.

– Vihreiden pitää olla pikemminkin kuin heimojen kokous, johon ihmiset eri taustoista kokoontuvat yhteisen tehtävän ääreen. Vihreitä tavoitteita on helpompi tehdä todeksi, kun etsitään yhteistä rajapintaa mahdollisimman monesta suunnasta.

Ilmastoasiantuntijana meritoitunut Oras Tynkkynen korostaa, että vihreät voisi tarjota nykyistä enemmän ilmastoratkaisuja kaikenlaisten suomalaisten arkeen.

– Kaikkialle ei pääse metrolla, sähkö- ja biokaasuautolla kylläkin. Kaikkia eivät kerrostalot houkuta, mutta omakotitalon katolle voisi ehkä asentaa aurinkopaneelin. Kaikki eivät halua luopua kokonaan lihasta, mutta moni korvaisi mielellään ulkomaisen pihvin kotimaisella järvikalalla. Tapoja toimia ilmaston puolesta on lukuisia, ja jokaista tarvitaan, hän kirjoittaa.