Venäläiset vaurastuivat viime vuonna – Saksan ulkoministeriltä pettynyt tilitys pakotteista
Saksan ulkoministeri Annalena Baerbock on pettynyt länsimaiden Venäjälle asettamien taloudellisten pakotteiden vaikutukseen.
Baerbock myöntää, ettei sanktioilla ole ollut toivottuja seurauksia.
– Taloudellisilla sanktioilla pitäisi olla taloudellisia vaikutuksia, mutta nyt ei ole niin, ulkoministeri totesi toimittaja Stephen Lambylle haastattelussa heinäkuun 10. päivä.
Haastattelu tehtiin alun perin Emergency: Governing in Times of War -teosta varten. Kirja julkaistiin viime torstaina.
– Olemme oppineet, että sivistyneiden hallitusten kesken tehdyillä rationaalisilla päätöksillä ja toimenpiteillä ei saada tätä sotaa päättymään, Baerbock lisäsi Insider-lehden mukaan.
– Demokratian logiikka ei päde autokraattisissa järjestelmissä.
Euroopan unioni on sopinut tähän mennessä 11 pakotekierroksesta Venäjää vastaan. Myös Yhdysvallat on asettanut Moskovalle kovia sanktioita.
Silti Venäjän sotatalous näyttää voivan hyvin. Kreml on esimerkiksi lisännyt merkittävästi sotaan tarvittavien varusteiden ja aseiden tuotantoa.
Lisäksi Venäjä on voinut tehdä korotuksia pienituloisimpien eläkkeisiin, palkkoihin ja erinäisiin etuisuuksiin.
Sveitsiläisen UBS-pankin Global Wealth Report 2023 -selvityksen mukaan venäläiset vaurastuivat viime vuonna, kun amerikkalaisten ja eurooppalaisten varallisuudesta katosi biljoonia dollareita.
Venäjän talouden sietokyky on yllättänyt monet ekonomistit, jotka ennustivat maan ajautuvan sodan myötä taloudelliseen katastrofiin.
Toisaalta moni on huomauttanut, että valtion avokätinen rahankäyttö ei ole kestävää pidemmällä aikavälillä.