Varkaat veivät kuuluisan taitelijan grafiikkaa brasilialaisesta kirjastosta
Brasilialaisesta kirjastosta on varastettu ranskalaistaitelija Henri Matissen grafiikkaa, viranomaiset kertoivat sunnuntaina. Teokset olivat esillä Sao Paulon kaupungissa Mario de Andrade -kirjastossa.
Mediatietojen mukaan Matissen teoksia lähti varkaiden matkaan kahdeksan, minkä lisäksi aseistautunut kaksikko vei viisi brasilialaismaalari Candido Portinarin teosta.
Poliisin mukaan varkaat olivat uhanneet vartijaa sekä kirjastossa ollutta iäkästä pariskuntaa. Pitkäkyntiset olivat laittaneet teokset kangaskassiin ja paenneet rakennuksen pääuloskäynnin kautta.
Folha de Sao Paulo -lehden mukaan varastettujen teosten joukossa oli Matissen vuonna 1947 julkaistua Jazz-nimistä taidekirjaa varten painettuja kollaaseja.
Viranomaiset eivät ole paljastaneet, minkä arvoisia kirjastosta viedyt teokset ovat.
Teokset olivat osa Kirjasta museoon -näyttelyä, joka oli järjestetty yhteistyössä Sao Paulon modernin taiteen museon kanssa. Näyttelyn oli määrä päättyä sunnuntaina.