Ulkoministeri Valtonen toivoo Hamasia tukeneiden maiden tuuppivan järjestöä kohti rauhansopimusta
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) pitää hyvänä jokaista askelta kohti Gazan sodan päättämistä. Hänestä on tärkeää, että Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin suunnitelmassa on laajasti osapuolia mukana. Lopulta yksityiskohdat ja toteutus kuitenkin ratkaisevat.
– Tämä on käytännössä ensisijaisesti ratkaisu Gazan katastrofaaliseen tilanteeseen, sen sodan päättämiseen ja panttivankien vapauttamiseen. Sitten meillä on vielä erikseen kokonaan ratkaisematta kahden valtion malli ja myös Länsirannan tilanne. Se vaatii oman ponnistelunsa, mihin tietenkin toivotaan myös Yhdysvaltoja ja Israelia mukaan jossakin kohtaa, Valtonen sanoo STT:lle.
Hän toivoo erityisesti, että äärijärjestö Hamasia tukeneet maat käyttäisivät kaiken vaikutusvaltansa, jotta Hamas tarttuisi Trumpin suunnitelmaan.
– Siinä on mahdollisuus Hamasin taistelijoille poistua alueelta ja poistua vähin äänin. Siinä mielessä siihen on rakennettu kannustinta.
Valtosen mukaan suunnitelmaan liittyy paljon epävarmuuksia, koska on eri asia kirjoittaa asioita paperille kuin toteuttaa niitä.
– Oma kantani on kuitenkin vahvasti se, että ilman suunnitelmaa, ilman, että on mitään paperilla, on vieläkin epätodennäköisempää, että mikään toteutuu. Varsinkaan sovitusti tai mitenkään hyvällä tavalla.
Tässä suunnitelmassa olisi Valtosen mukaan nyt kaikkein parasta se, että se kokoaa jo näillä tiedoin laajan osan maailmaa idean taakse ja neuvotteluraidetta päästäisiin avaamaan.
Myönteistä hänestä olisi, jos rauhansuunnitelman myötä pystyttäisiin toteuttamaan tulitauko ja panttivankien vapauttaminen ja jos Israel kykenisi ainakin alkuvaiheessa vetäytymään suuremmista sotatoimista.