Kysely: 40 prosenttia teknologiateollisuuden yrityksistä arvioi vähentävänsä investointeja Suomeen poliittisten lakkojen vuoksi
40 prosenttia Teknologiateollisuuden jäsenkyselyyn vastanneista yrityksistä kertoo vähentävänsä investointeja Suomeen poliittisten lakkojen vuoksi.
Suurista teknologiateollisuuden yrityksistä joka neljäs on kyselyn mukaan lakon vuoksi jo siirtänyt tuotantoaan konsernin ulkomaisiin yksiköihin.
Vajaa kolmannes vastaajista kertoi joutuvansa lomauttamaan henkilöstöään työtaisteluiden aiheuttamien häiriöiden takia ja 14 prosenttia kertoi joutuvansa turvautumaan irtisanomisiin.
Teknologiateollisuuden johtaja ja pääekonomisti Petteri Rautaporras arvioi tiedotteessa, että lakkojen pitkittyessä yritysten ongelmat kasaantuvat ja kertaantuvat jyrkästi nousevalla kulmakertoimella.
– Vastausten perusteella voi päätyä arvioon, jonka mukaan tuotanto tulee häiriintymään sadoissa yrityksissä ja häiriöt tulevat koskemaan jopa 20 000:ta työntekijää. Merkittävä joukko ihmisiä tulee jäämään tulevien viikkojen aikana ilman palkkaa, osa pahimmillaan ilman työpaikkaa, Rautaporras sanoo.
Teknologiateollisuuden jäsenkysely toteutettiin kuluvan kuun puolivälissä ja siihen vastasi 645 yritystä.
Useat ammattiliitot aloittivat kaksi viikkoa sitten kaksi viikkoa kestävän poliittisen lakon, jonka kohteena teknologiateollisuuden toimialalla ovat SSAB, Outokumpu Chrome, Outokumpu Stainless sekä Okmetic Oy. Samaan aikaan vienti on ollut pysähdyksissä lakkojen suljettua käytännössä kaikki Suomen vientisatamat.
Viime viikolla SAK:laiset ammattiliitot päättivät jatkaa lakkoja maaliskuun loppuun saakka.