Suomi lähettää noin 30 hengen pelastusjoukkueen kalustoineen Ruotsiin – Mykkänen: Auttaminen tärkeää kotimaan turvallisuutta vaarantamatta
Suomi lähettää Ruotsin avuksi metsäpalojen sammutustöihin noin 30 hengen pelastusjoukkueen kalustoineen, kertoo sisäministeriö.
Joukkueeseen kuuluu ihmisiä Pohjois-Savon, Oulu-Koillismaan ja Lapin pelastuslaitoksilta. Joukkue koostuu niin pelastuslaitosten henkilöstöstä kuin alueellisista sopimuspalokuntalaisista. Ministeriön mukaan lähtijät on koottu usean pelastuslaitoksen alueelta normaalin valmiuden ulkopuolelta.
Ruotsiin lähetetään lisäksi paloautoja, säiliöautoja, moottoriruiskuja ja maastokelpoisia ajoneuvoja.
Mukaan lähtee myös Kriisinhallintakeskuksen lähettämä teknisiä asioita hoitava kolmihenkinen ryhmä, jonka tehtävänä on helpottaa esimerkiksi logistiikkaan ja viestintään liittyviä tehtäviä.
Alustavan arvion mukaan apujoukot saapuvat Ruotsiin huomisaamuun mennessä.
Lähtökohtaisesti suomalaiset ovat apuna sammutustöissä noin viikon mutta tilanteen vaatiessa myös pidempään.
– Ruotsin metsäpaloissa auttaminen on tärkeää kaikilla niillä resursseilla, jotka voimme lähettää vaarantamatta tehokasta metsäpalojen tunnistusta ja sammutusta Suomessa. Toivotan voimia kaikille lähtijöille, sanoo sisäministeri Kai Mykkänen tiedotteessa.
Mykkänen kertoi aiemmin Twitterissä, että Ruotsi on hyväksynyt Suomen avuntarjouksen metsäpaloihin.
Vaikka metsäpalojen tilanne on hieman helpottanut Ruotsissa, viranomaiset ovat tällä hetkellä huolissaan erityisesti maan eteläosasta, jossa paloriski on erityisen suuri muun muassa kuivuuden takia.
Aiemmin tällä viikolla maan metsähallitus arvioi, että kesän aikana paloissa on tuhoutunut metsää 900 miljoonan kruunun eli yli 87 miljoonan euron arvosta.
Ruotsi on jo tähän mennessä saanut sammutustöihin apua muun muassa Italiasta, Saksasta, Ranskasta, Puolasta ja Tanskasta.