Sipilä: Sähkönsiirron hinnankorotus kohtuuttoman suuri
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mielestä nyt täytyy tehdä kaikki sen eteen, että hallitsematon hintakehitys sähkönsiirroissa ei jatku.
Pääministeri sanoo kertakorotuksen tuntuvan perusteettoman suuruiselta, vaikka taustalla onkin investointeja.
– Tämän takana on monimutkainen kaava, ja perustelut saattavat löytyä, mutta tuntuu kummalta, että noin suuri kertakorotus olisi perusteltu, Sipilä sanoi eduskunnassa puhemiesvaalin jälkeen.
Sipilä totesi varoittaneensa viime kaudella siitä, että näin uhkaa käydä, kun yksityiselle monopolille siirretään tehtäviä.
Työ- ja elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) on ehdottanut korotuksille kattoa.
Myös Sipilä katsoo sen olevan yksi keino hillitä hinnankorotuksia.
– Tästä teollisuuskin varoitti jo aiemmin tammikuussa, hän sanoi.
Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps.) suosittelee kuluttajia riitauttamaan kohtuuttomat sähkönsiirtohintojen korotukset.
Hänen mukaansa ihmiset voivat tässä vaiheessa nojautua kuluttajansuojalakiin. Se antaa ensimmäisen turvan.
– Laskut on ihmisillä pöydillä nyt, joten tarvitaan välittömiä toimia. Lainsäädännön selvittäminen on oma prosessinsa, ja se kestää joka tapauksessa kuukausia.
Turusen mielestä pitkän aikavälin ratkaisu on, että myös sähkönsiirto täytyy saada kilpailutuksen piiriin ja monopolit puretaan.
– Asia koskee merkittävästi myös yrityksiä. Niillä myös nousevat siirtohinnat, mutta yrityksillä on vielä lisärasitteita, kuten tehonsiirtomaksut, ja näissäkin on merkittävät korotukset. Tämä voi aiheuttaa jopa työttömyyttä tähän maahan, Turunen sanoo.
Talousvaliokunnan jäsen, kokoomuksen Harri Jaskari sysää tässä tilanteessa vastuun Energiavirastolle.
Hänen mielestään sen tehtävä on valvoa monopolia ja tarvittaessa ohjeistaa, jos hinnoittelu menee kohtuuttomuuksiin.
– Ensimmäisenä Energiaviraston pitää katsoa, tulisiko tuottotason olla alempi kuin mitä oli sovittu, ja mikä olisi kuluttajan kannalta järkevä investointitahti. Mikä aidosti voi olla monopoliyhtiön tuotto, mistä se muodostuu ja mihin se käytetään?
Myös Jaskarin mielestä olisi syytä pohtia hinnankorotuksille vuotuista maksimia, katto voisi olla esimerkiksi 10 prosenttia.
Talousvaliokunnan jäsenen Mika Lintilän (kesk.) mielestä maalaisjärjellä ajateltuna nyt toteutetut korotukset sotivat oikeustajua vastaan.
– Totta kai talousvaliokunnassa käymme läpi, mitä tälle on lainsäädännöllä tehtävissä, hän sanoo.
Valiokunta kuulee asiassa Energiavirastoa ja sähkönsiirtoyhtiöitä ensi viikolla. Tarkoitus on perata lainsäädännön tarve.
Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) energiaosaston ylijohtaja Riku Huttunen pitää myös sähkönsiirtoyhtiö Carunan kertakorotusta poikkeuksellisena.
Energiaviraston selvitys hinnankorotuksista on valmistumassa viikon puolivälissä.
Huttunen sanoo, että TEM tekee omaa taustaselvitystä asiasta, mutta ei vielä kommentoi, miten asiaan aiotaan puuttua.
Elinkeinoministeri Rehnin ehdotusta kertakorotusten hintakatosta hän pitää yhtenä mahdollisuutena.