Sata vuotta nuoremmat tiedot lukkojen takana

Sukututkimus

Tietoja seurakuntien väestörekistereistä tarvitsevat varsinkin aloittelevat sukututkijat.

Jotta tutkimuksessa pääsee taaksepäin, tarvitaan tarkat syntymätiedot esimerkiksi isoisän tai isoäidin vanhemmista.

Tietosuoja rajoittaa alle 100-vuotiaiden kirkonkirjojen julkisuutta, joten niistä pitää erikseen pyytää tietoja kirkkoherranvirastosta.

Virastosta voi pyytää maksullista todistusta sukututkimusta varten.

Kun kiinnekohta esivanhempiin yli sadan vuoden taakse on saatu, voi käyttää netistä vapaasti löytyviä sata vuotta vanhempia kirkonkirjatietoja.

Sukututkijat eivät saa itse tutkia sataa vuotta nuorempia kirkonkirjoja seurakunnissa, vaan tietoja pitää pyytää ja odottaa.

Omatoimisen tutkimisen lopetti Kirkkohallituksen suositus vuonna 2011. Perusteina olivat henkilötietojen tietosuoja ja KHO:n päätös salassapidettävistä tiedoista.

Sukututkijat ovat pitäneet kirkon tietosuojatulkintoja tiukkoina.