Sähkön hintakatosta sekava huutokauppa kyselytunnilla – Lintilä piikitteli demareita "piikin avaamisesta"
Kansalaisia ja puolueita kuumottava sähkön hinnan poliittinen alentaminen aiheutti vuoden viimeisellä eduskunnan kyselytunnilla sekavan huutokaupan.
Keskustelussa kaupiteltiin välillä erilaisia ratkaisuja ja välillä osoiteltiin syyllisiä. Pääministeripuolue SDP:n ja keskustan väliset jännitteet nousivat pintaan, kun SDP:n Paula Werning kyseli elinkeinoministeri Mika Lintilältä (kesk.), voivatko kotitaloudet odottaa sähkön hintoihin tulevan pelastuspaketin voimaantuloa jo ensi vuoden alusta.
Lintilä vastasi, että elinkeinoministeriössä on tehty jo pidempään valmisteluja erilaisiin malleihin.
– Peruslähtökohtainen ohjeistus on ollut se, että pidetään kehyksistä kiinni kustannusten suhteen. Eilen tässä salissa teidän, pääministeripuolueen, ryhmäpuheenvuorossanne avattiin se piikki.
Lintilä kertoi käyneensä sen jälkeen oman virkamieskuntansa kanssa läpi keskustelun.
– Tehdään erilaisia malleja. Jättäkää kustannukset sivuun. Annetaan nyt poliittisesti määritellä, mitä se hintalappu tulee sitten olemaan.
– Selvä on, että se tulee olemaan iso, jos mennään tuolla pohjalla, että me mennään kehyksen ulkopuolelle ja oikeastaan rikotaan kehysmenettely, elinkeinoministeri huomautti.
Lintilän mukaan tämän vuoksi pääministeri on nyt kutsunut maanantaille koolle parlamentaarisen ryhmän.
– Ja meillä on valmius tuoda erilaisia malleja mukaan lukien teidän mallinne, vaikka en kyllä tiedä, mikä teidän sosiaalidemokraattien malli on.
Kokoomuksen Timo Heinonen kyseli, koska pääministeri Sanna Marinin (sd.) paaluttama 20 sentin hintakatto oikein astuu voimaan.
– Tämä esitys oli kyllä sellainen, joka tuli valmistelun ulkopuolelta, eikä meillä ole mitään aikataulua sen suhteen, eikä ole tehty minkäännäköisiä rajoja minnekään 20 senttiin. Nyt haetaan enemmän mallia, että mikä voisi olla se malli, millä voidaan reagoida tähän tilanteeseen, Lintilä selvitti.
Elinkeinoministeri sanoi ymmärtävänsä hyvin, että asiasta käydään voimakasta poliittista keskustelua. Hän listasi asiaan liittyvää problematiikkaa:
– Raha, perustuslaillisuus, ensinnäkin yhteisymmärrys niin hallituksen kuin opposition välillä. Mutta nyt pitäisi koko ajan muistaa, että ehkä meidän pitää nyt kuitenkin ottaa päällimmäiseksi se, kuinka me ihmisille kerrotaan, että heidän sähkölaskujaan tullaan hillitsemään, ja ratkaisut pitää tulla ennen joulua.
Perussuomalaisten Kaisa Juuso ihmetteli demareilta hallituskumppaneille yllätyksenä tullutta mallia ja piti tärkeänä, että valmisteltavasta mallista tulee yksinkertainen ja helposti ymmärrettävä.
– Ei mikään tuki, mitä haetaan jälkikäteen, vaan sen pitää näkyä siinä laskussa suoraan, jotta ihmisille ei tule sitä laskua ja sitä kauhistusta, että apua, tuhannen euron sähkölasku mökinmummolle Lappiin. Se ei vain käy, vaan sen täytyy olla yksinkertainen malli ja sen täytyy tulla nopeasti, Juuso evästi.
Lintilä sanoi olevansa edustajan kanssa täysin samaa mieltä.
– Ja toisaalta, vaikka ehkä eilinen pääministeripuolueen esitys tuli vähän puskista tuossa, arvostan sitä, että se nostettiin nyt kunnolla keskusteluun.
Lintilä selvitti, että ministeriön puolella on kyllä valmisteltu asiaa useampia viikkoja, mutta nyt tietyllä tavalla saatiin liikkumatilaa.
– Täytyy nyt vielä sitten pääministerin kanssa käydä keskustelua, onko se piikki tosiaan niin reilusti auki kuin eilen kuuli siinä ryhmäpuheenvuorossa. Mutta edelleen korostan sitä, että nyt pitää saada nopeita toimia, joilla pystytään puuttumaan ihmisten arjen kustannuksiin. Tämä menee kaiken yläpuolelle, Lintilä painotti.
Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) sanoi uskovansa koko hallituksen puolesta, että ihanteellisinta olisi löytää ratkaisut, joihin koko eduskunta olisi valmis sitoutumaan.
– Toivon sitä todella, ja siksi maanantain kokous opposition ja hallituksen välillä järjestetään. Ja kyllä, tuohon maanantain tapaamiseen, jota pääministeri johtaa, on tarkoituksena tuoda vaihtoehdot esiin siitä, mitä ratkaisumallia, hallituksen esitystä, on perustelluinta edistää, Saarikko totesi.