Purra yhdisti Oulun lapsipuukotuksen jengeihin – KRP: Epäillyllä äärioikeistolaistaustaa
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) liitti Oulun eilisen lapsipuukotuksen tuoreeltaan katurikollisuuteen ja jengeihin, vaikka poliisi ei ollut kertonut tällaisia tietoja.
Purra sanoi puukotusuutisen jälkeen viestipalvelu X:ssä, että katurikollisuuden ja jengien kanssa seurataan Suomessa samaa kehityskulkua kuin muissakin maissa. Poliisi ei kuitenkaan ollut kertonut teon taustoista ja mahdollisista motiiveista julkisuuteen.
Tänään keskusrikospoliisi (KRP) on kuitenkin valottanut epäillyn puukottajan taustoja. KRP:n mukaan 12-vuotiaan lapsen puukotuksesta epäilty on vuonna 1990 syntynyt mies, jolla on taustaa äärioikeistotoiminnassa.
KRP:n mukaan tapauksen esitutkinta on vielä alkuvaiheessa eikä teon motiivista ole tarkkaa tietoa.
Puukotuksesta epäilty mies on ollut mukana uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) toiminnassa. Kolmekymppinen mies on aiemmin tuomittu muun muassa Jyväskylän kirjastossa vuonna 2013 tapahtuneesta puukotuksesta.
Purra julkaisi tänään asiasta uuden viestin X:ssä sen jälkeen, kun tapauksesta tuli lisätietoja julkisuuteen. Viestissään hän ilmaisee huolensa turvallisuuden heikkenemisestä ja vaatii ”hyssyttelyn” lopettamista kaikenlaisesta väkivallasta.
– Ääriliikkeitä, huumeita, ryöstöjä, jengejä – ongelmat kasvavat, Purra kirjoittaa.
– Turvallisuuden heikkeneminen on otettava vakavasti, rangaistuksia korotettava ja lopetettava hyssyttely kaikenlaisen väkivallan edessä. Oulun uhri on 12-vuotias, ja tekijällä on taustaa äärioikeistoliikkeessä, sanoo KRP, kirjoitus jatkuu.
KRP:n mukaan miestä epäillään kaikkiaan kahdesta murhan yrityksestä.
Poliisin mukaan mies puukotti 12-vuotiasta uhria takaapäin useita kertoja. Sen jälkeen mies yritti lähteä puukotuksen uhrin seurassa olleen toisen alaikäisen perään, mutta vartija sai pysäytettyä miehen, KRP kertoo.
Poliisin mukaan uhri loukkaantui tilanteessa vakavasti, mutta hänen tilansa on tällä hetkellä vakaa.
Oulun poliisilaitos kertoi aiemmin tänään, että tapauksen tutkinta siirtyi KRP:lle. Ylen tietojen mukaan tämä johtuisi muun muassa epäillyn tekijän taustasta.